Pettäminen on lähtökohtaisesti aina väärin. Ei ole olemassa tekosyitä, jotka oikeuttavat kohtelemaan puolisoa näin epäoikeudenmukaisella tavalla.

Tässä tapauksessa petetyksi tullut vaimo ei todellakaan jäänyt toimettomaksi. Hän ei kuitenkaan raivonnut, tuhonnut mitään tai ollut ilkeä ex-miehensä uudelle tyttöystävälle.

Sen sijaan hän jätti pienen yllätyksen taloon, josta hän joutui muuttamaan pois.

Voit lukea jutun alapuolelta!

37 vuoden avioliiton jälkeen, Jake jätti vaimonsa nuoren sihteerin vuoksi. Hänen uusi tyttöystävänsä vaati että hän saisi asua Jaken ja Edithin luksustalossa. Jaken asianajajat olivat taitavia ja vakuuttavia, joten Jake sai oikeuden muuttaa taloon uuden naisystävänsä kanssa. 

Hän antoi ex-vaimolleen, Edithille, 3 päivää aikaa muuttaa pois. 

Ensimmäisenä päivänä Edith pakkasi tavaroitaan pahvilaatikoihin. 

Toisena päivänä hän soitti muuttofirmalle, joka tuli ja haki kaiken. 

Kolmantena päivänä hän istui viimeisen kerran talon kauniiseen ruokasalin pöytään, jossa oli kynttilöitä. Hän istui ja kuunteli rauhallista taustamusiikkia ja valmisti viimeisen aterian ravuista, kaviaarista ja nautti niiden kera pullollisesta valkoviiniä. 

Kun nainen oli syönyt valmiiksi, hän käväisi jokaisessa huoneessa ja laittoi rapuja sekä ravunkuoria, jotka olivat kaviaarin peitossa, jokaiseen verhotangoissa sijaitseviin pieniin reikiin. Tämän jälkeen hän siivosi keittiön ja poistui paikalta. 

Kun mies palasi uuden tyttöystävänsä kanssa, kaikki oli hyvin ja pari oli ikionnellinen. 

Mutta seuraavaksi tapahtui jotain. Talossa alkoi haista pahalle. 

Chitlada_Mansion_0000095

He kokeilivat kaikkea. He siivosivat ja tuulettivat. He tarkastivat jokaisen huoneen ilmastointikanavat, sillä he epäilivät että sinne oli kuollut jokin jyrsijä. Kaikki matot tarkistettiin ja he laittoivat ilmanraikastimia joka paikkaan. He soittivat siivousfirmalle, mutta lopulta tilanne oli niin sietämätön että pariskunta joutui muuttamaan pois muutamaksi päiväksi. 

Mikään ei kuitenkaan tepsinyt. 

Heidän ystävänsä eivät enää käyneet vierailulla. Edes siivooja ei halunnut tehdä töitä. Hän otti loparit. 

Lopulta tilanne oli niin sietämätön että pariskunta joutui muuttamaan pois, tällä kertaa pysyvästi. Kuukautta myöhemmin he eivät olleet löytäneet talolle ostajaa, vaikka he myivät sitä puoleen hintaan. 

Sana kiersi pienessä kaupungissa ja lopulta edes kiinteistövälittäjät eivät ottaneet vastaan pariskunnan puheluita. Lopulta heidän täytyi lainata suuri summa rahaa, jolla he saivat hankittua uuden talon.

Samaan aikaan ex-vaimo, Edith, soitti Jakelle ja kysyi kuulumisia. Jake kertoi talossa olleesta ongelmasta. Nainen kuunteli tarkasti ja kertoi kaipaavansa vanhaa taloa tavattoman paljon. Hän oli jopa valmis laskemaan elatusmaksuja, jos hän saisi talon halvalla takaisin. 

1

Ei lainkaan hassumpi ajatus, Jake ajatteli. Eihän hänen ex-vaimonsa olisi voinut tietää kuinka pahalta talossa haisi. 

He sopivat asuntokaupoista ja kauppahinta oli vain 1/10 alkuperäisestä myyntihinnasta – ja niinpä vaimo allekirjoitti kauppapaperit. Jaken asianajajat fiksasivat kauppapaperit, jotka Edith allekirjoitti. 

Viikkoa myöhemmin mies seisoi pihalla uuden tyttöystävänsä kanssa ja katsoi kun muuttofirma pakkasi heidän tavaroitaan muuttoa varten. 

Muuttofirman työntekijät ottivat mukaan myös verhotangot. 

Tässä tapauksessa voisi todella sanoa että paha sai palkkansa!

Älä pihistele, jaa tämä tarina ystävillesi jos nauroit vaimon nerokkaalle kostolle! :D