On harvinaista jäädä kiinni pettämisestä rysän päältä, sillä yleensä uskottomuus tulee ilmi tekstiviestin, lipsautuksen, silminnäkijän tai esimerkiksi unohdetun vaatekappaleen takia.

São Paulon miljoonakaupungissa tapahtuu päivän aikana paljon, sillä kyseisessä valtavassa kaupungissa on lähes neljä kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa. On luonnollista että 20 miljoonan ihmisen joukossa on myös ”muutama” pettäjä, jotka tekevät tuhmia sillä välin kun puoliso ei ole paikalla vahtimassa.

Tässä tapauksessa aviomiestään pettänyt vaimo ei kuitenkaan ollut kovin ovela, sillä mies oli tullut kotiin kesken petipuuhien (tai siltä tilanne ainakin näyttää).

Salarakas

Vaimon salarakas ei halunnut jäädä selvittelemään asiaa vihaisen aviomiehen kanssa, joten hän päätti paeta makuuhuoneen ikkunasta sillä välin, kun vaimo ja aviomies riitelivät parvekkeella. Vilkkaalla kadulla liikkuneet ihmiset huomasivat tilanteen nopeasti ja kuvasivat kaiken videolle.

Onko tässä tilanteessa jopa ainesta draamaelokuvaksi? Mies laskeutuu nimittäin tyylikkäästi köydellä, jonka hän teki sidotuista lakanoista! :D

Jaa uutinen kaverillesi, jos nauroit katsoessasi videota.