Kalastaja otti kuvia Japanin rannikolle ajautuneesta valkohaista, joka oli tukehtunut merikilpikonnaan.

Kuvissa kuollut valkohai on hinattu laiturille ja merikilpikonna on edelleen sen suussa.

Greg Vella jakoi valokuvan Commercial Salmon, Albacore & Crab Fishers -nimiseen Facebook-ryhmään ja kertoi kalastaneensa lähistöllä, kun hän sai ilmoituksen valkohaista, joka ui lähistöllä merikilpikonna suussaan.

Seuraavana päivänä yli 2 tonnia painanut valkohai löydettiin kuolleena ja takertuneena kalastajan verkkoon, paikalliset kalastajat kertovat.

”Olin kalastamassa tonnikalaa Japanin edustalla, kun radiooni tuli kuulutus valkohaista, joka ui suuri merikilpikonna suussaan”, Vella kirjoitti.

”Ihmiset alkoivat pilailla asian suhteen, joten en kiinnittänyt uutiseen sen kummempaa huomiota. Seuraavana päivänä valkohai löydettiin kuolleena ja tarketuneena verkkoon.”

Vellan mukaan radiossa asiasta kuuluttaneet kapteenit totesivat, että valkohai näytti ”olevan kuolemaisillaan” päivää ennen kuin se kuoli. Valkohai ei ollut onnistunut nielemään valtavaa kilpikonnaa.

Kuvaa kuolleesta valkohaista on jaettu sosiaalisessa mediassa yli 9000 kertaa.

Surullinen tapaus…