Youtube-videolla alkuvuodesta ihastuttanut possusensaatio Chris P. Bacon saa tarinansa yksien kansien väliin. Pyörätuolilla liikkuvalla internetjulkkiksella on facebookissa jo yli 50 000 fania. Nyt tähdestä on tekeillä kirja.

Viisikuukautisen possulapsen julkisuus alkoi helmikuussa, kun sen adoptioisä, eläinlääkäri Len Lucero, latasi Youtubeen videon pienokaisensa pyörätuoliharjoituksesta. Videoklippi söpöstä possupojasta levisi nopeasti ja saavutti suuren suosion ympäri maailmaa. Syksyllä Baconin suosio noussee entisestään, kun sen elämästä julkaistaan lapsille suunnattu kirja.

Internetin kautta suosionsa saavuttanut possu on nykyään myös TV:stä tuttu. Julkkispossu on vieraillut muun muassa Anderson Cooper –ohjelmassa sekä TODAY show’ssa. Sosiaalisessa mediassa Chris P. päivittää kuulumisiaan ahkerasti.

Julkisuutensa Bacon hyödyntää muiden tosi-starojen tavoin hyväntekeväisyyteen. Luceron avustuksella tähti on osallistunut viime aikoina lukuisiin vammaisten lasten varainkeruutapahtumiin. Hyväntekijä Chris P. Baconin auttamishalua tuskin tukahduttaa ainakaan kaikki se ylimääräinen ruoka, jonka se innokkailta lapsilta saa.

Tällä videolla Chris P. Bacon valloitti sydämiä ympäri maailman!

httpvh://www.youtube.com/watch?v=4Z-uO5TPQfM

 

Lähteet:

NBCNEWS.com:

http://www.today.com/pets/paralyzed-pig-chris-p-bacon-gets-book-deal-6C10064994

http://www.today.com/pets/little-paralyzed-piggy-gets-wheelchair-1C8366091

PRWeb : http://www.prweb.com/releases/2013/5/prweb10750391.htm