Heikompien ja vanhempien ihmisten ryöstäminen on ajatus, joka saa monen mielessä tunteet kuumenemaan. Näin nopeasti ajateltuna on vaikea keksiä mitään raukkamaisempaa.

Kauneussalonkia Los Angelesissa pyörittävät sisarukset joutuivat tilanteeseen, jota ei toivoisi kenellekään oikeassa elämässä.

He olivat tekemässä töitä liikkeessään, kun sisälle asteli mies, jolla oli pahat mielessä.

Sisarukset olivat kuitenkin hieman kovempi pala purtavaksi…

Ryosto

 

 

Varkaan aikeena oli ryöstää naisten käsilaukut, kassa ja auto – tilanne ei kuitenkaan onneksi mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan.

Varas kävi toisen sisaruksen kimppuun, jonka jälkeen alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta. Sisarukset olivat varmasti peloissaan, mutta he päättivät toistensa tukemina taistella vastaan.

Naiset iskivät vuorotellen varkaan kimppuun ja suojelivat toisiaan iskuilta.

Naiset onnistuivat yhdessä karkottamaan varkaan, joka sai elämänsä opetuksen. Myöhemmin poliisi pidätti miehen tekosistaan.