Portsarit joutuvat päivästä toiseen katsomaan humalaisia ja aggressiivisesti käyttäytyviä ihmisiä.

Olen aina ollut sitä mieltä, että portsarina työskenteleminen vaatii pitkiä hermoja ja ymmärtäväisyyttä. Känniset ihmiset voivat olla suorastaan raivostuttavan ärsytttäviä, mutta heitä tulee silti kohdella hyvin. Portsarit joutuvat harvemmin tappeluihin, sillä yleensä heidän sanansa riittävät suurimman osan rauhoittamiseen.

Joissakin tapauksissa ei kuitenkaan jää muuta vaihtoehtoa kuin tappelu, jos poliisi ei ehdi paikalle ajoissa…

Kaksi miestä kävi yhden miehen kimppuun

Ravintola & baarin ulkopuolella työskennellyt ovimies kohtasi kaksi öykkäriä, jotka olivat liian humalassa päästäkseen sisään. Kaksikko ei suostunut lähtemään pois paikalta ja he haastoivat portsarin 1 vs 2 tappeluun.

Aluksi portsarille epäsuosiolliselta näyttänyt tilanne kääntyi nopeasti, kun hän antoi kaksi iskua, joiden avulla molemmat kaverit nukahtavat. Toinen iskun saaneista öykkäreistä yrittää hyökätä uudestaan poken kimppuun ja hän sai toisen nukuttavan iskun.

Portsari toimi vastuullisesti

Nämä tyypit eivät juurikaan ansainneet kunnioitusta, mutta he saivat sitä silti.

Kiinnitin erityisesti huomiota siihen, kuinka portsari yritti kaikin keinoin välttää mahdollisen tappelun ja vielä tappelun aikanakin hän jakoi vain pari iskua ravintolan edessä riehuneille kaveruksille.

Laatu korvaa määrän, myös tappelussa.