Video italialaisesta sairaalasta leviää maailmalla – tällaista kaaosta emme halua Suomeen

Italia kehottaa muita maita toimimaan ennen kuin on liian myöhäistä. Sky News -reportteri vieraili italialaisessa sairaalassa, joka on yksi Euroopan edistyneimmistä, mutta silti täyden kaaoksen vallassa.
Italiassa tuhannet ihmiset taistelevat tällä hetkellä hengestään. Sairaanhoitajat ja lääkärit yrittävät hoitaa potilaita parhaansa mukaan 24/7 eikä taistelulle näy loppua.
Sky Newsin pääreportteri, Stuart Ramsay, vieraili italialaisessa sairaalassa, joka sijaitsee epidemian keskipisteessä. Sairaala on teknologialtaan yksi Euroopan edistyneimmistä ja parhaiten varustetuista, mutta tämä ei tunnu vaikuttavan juurikaan kaaoksen hillitsemisessä.

Ihmiset makaavat vierekkäin sängyissään ja heidän päänsä on eristetty muoviseen kanisteriin.
Sairaalan henkilökunnan turvallisuuden vuoksi potilaiden päät on eristetty muovisiin kanistereihin, jotta virus ei pääsisi leviämään.
Tilanne Italiassa on tällä hetkellä äärimmäisen vakava ja maan viranomaiset kehottavat muita maita toimimaan, jotta pandemia ei lamaannuttaisi koko maailmaa.
Jokainen voi kantaa kortensa kekoon
Hallituksen antamia turvallisuusohjeita tulisi noudattaa tinkimättä, sillä välinpitämättömyys voi viedä pahimmillaan kymmenien muiden hengen. Pese kätesi, vältä turhia tapahtumia ja tee töitä kotona mikäli mahdollista.
Varoitus: oheinen video saattaa järkyttää herkimpiä katsojia.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta ihmiset ottavat vallitsevan tilanteen vakavasti, eivätkä uhmaa viranomaisten antamia kehotuksia.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Anita laittoi patjan takapihalle ja odottaa siellä
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta