Barone Firenze / Shutterstock.com
Barone Firenze / Shutterstock.com

Ainakin vanhan tottumuksen mukaan naisten kartanlukutaito ei välttämättä ole samalla tasolla kuin miehillä. Olitpa sitten mies tai nainen, tässä sinulle keino kartanlukutaidon kehittämiseen.

Tutkijat ovat löytäneet keinon, jolla voidaan kehittää kartanlukutaitoa. Mistään sen suuremmasta tai mullistavasta ei ole kyse kuin videopelien pelaamisesta. Tutkimuksen mukaan nimittäin jo puoli tuntia videopelien pelaamista päivässä kehittäisi aivoissa navigointikykyä ja auttaisi näin kartan hahmottamista mielessämme.

Tutkimus toteutettiin vapaaehtoisilla, jotka eivät olleet koskaan pelanneet videopelejä. Suurin osa heistä oli naisia. Puolet vapaaehtoisista sanoivat pelanneensa Super Mario 64 -videopeliä puoli tuntia päivässä kahden kuukauden ajan. Toinen puolisko vapaaehtoisista taas ilmoitti, ettei ollut pelannut lainkaan.

Aivojen skannauksen tuloksena videopelejä pelanneilla ihmisillä aivojen harmaat solut olivat lisääntyneet. Harmaiden solujen määrä vaikuttaa muun muassa kartanlukutaitoon ja muistiin. Mitä enemmän niitä on, sitä paremmat ovat edellä mainitut taidot. Skannauksen lisäksi vapaaehtoisille tehtiin käytännön testi kartanlukutaidosta. Paremmiksi testissä osoittautuivat henkilöt, jotka olivat pelanneet videopelejä.

Lähde: Daily Mail