Tatuoinnit kuumentavat tunteita vielä vuonna 2015.

Ikivanha tapa eli tatuoiminen herättää ihmisissä hyviä ja tietenkin myös niitä pahoja tunteita. Tatuointikriittisiä ihmisiä on toki paljon ja jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseensä. Kuvia iholle on hakattu jo tuhansien vuosien ajan, eikä ne ole rajoittuneet vain yhteen kulttuuriin.

Yhdysvaltalainen Facebook sivusto on ottanut tehtäväkseen kieltää tatuoinnit kokonaan. Ban Tattoos Now sivusto on tietenkin aina auki, sillä sota saatanallisia tatuointeja vastaan ei missään nimessä tunne kiinnioloaikoja.

Sivuston lyhyessä kuvauksessa kerrotaan, että itse Jumala on heidän puolellaan, eikä tatuoitsijoille jätetä muita mahdollisuuksia kuin tatuoimisen lopettaminen. Sivuston 47 tuhatta tykkääjää lienee asiasta samaa mieltä.

Tehtäväkseen Ban Tattoos Now ilmoittaa, että heidät on valittu saattamaan jumalan sanaa ja tatuoinnit ovat paholaisen työtä. Työmaata sivustolla riittää, sillä heidän tarkoituksenaan on puhdistaa koko maapallo tatuoinneista.

Tässä yksi sivuston julkaisuista joka kertoo, että faktan mukaan vanhemmilla joilla ei ole tatuointeja, on lapsia joilla on tulevaisuus.

FACT: Parents without tattoos love their children enough to give them a chance at a healthy, happy future!

Posted by Ban Tattoos Now on Friday, July 17, 2015

Sivustolla on myös oma YouTube -kanava. Oheisessa videossa ”tatuoitu demoni saa maistaa oikeuden kättä”.

httpvh://www.youtube.com/watch?v=mTJvmI5TROA

Lähde: Facebook