Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Saksalaistutkijoiden mukaan aika muiden miesten seurassa on hyvästä miehen terveydelle.

Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan miesten kesken vietetty aika laskee todennäköisemmin miehen stressitasoja kuin ilta yhdessä kumppanin kanssa tai ajan viettäminen yhdessä perheen kanssa. Telegraphin mukaan miehet kärsivät vähemmän ahdistuksesta, kun ovat ulkona porukassa.

Tutkimusta ei kuitenkaan tehnyt miesten vaan magottien, berberiapinoiden, avulla. Näiden apinoiden sosiaalinen käytös on todella ihmismäistä.

Telegraphin mukaan Göttingenin yliopiston tutkimuksesta ilmeni, että kun urosmagotit olivat kumppaninsa tai perheenjäsentensä kanssa, niiden stressihormonin tasot nousivat korkeuksiin. Sen sijaan urosmagottien ollessa urosporukassa, ne olivat paljon rennompia.

Tutkijat huomasivat, että stressiin liittyvät sairaudetkin ilmenivät vain naarasmagottien tai apinaparien keskuudessa.

Miehet myös huolehtivat toisistaan, tutkimus huomautti. Kun miehet tekevät tätä pitämällä kavereidensa puolia, apinat tekevät sitä napsimalla ötököitä ja kärpäsiä toistensa turkista.

Lähde: Telegraph