Tutkijat: Miehet tarvitsevat illanviettoja toisten miesten kanssa
Kuva: Fotolia

Saksalaistutkijoiden mukaan aika muiden miesten seurassa on hyvästä miehen terveydelle.
Saksassa tehdyn tutkimuksen mukaan miesten kesken vietetty aika laskee todennäköisemmin miehen stressitasoja kuin ilta yhdessä kumppanin kanssa tai ajan viettäminen yhdessä perheen kanssa. Telegraphin mukaan miehet kärsivät vähemmän ahdistuksesta, kun ovat ulkona porukassa. Tutkimusta ei kuitenkaan tehnyt miesten vaan magottien, berberiapinoiden, avulla. Näiden apinoiden sosiaalinen käytös on todella ihmismäistä. Telegraphin mukaan Göttingenin yliopiston tutkimuksesta ilmeni, että kun urosmagotit olivat kumppaninsa tai perheenjäsentensä kanssa, niiden stressihormonin tasot nousivat korkeuksiin. Sen sijaan urosmagottien ollessa urosporukassa, ne olivat paljon rennompia. Tutkijat huomasivat, että stressiin liittyvät sairaudetkin ilmenivät vain naarasmagottien tai apinaparien keskuudessa. Miehet myös huolehtivat toisistaan, tutkimus huomautti. Kun miehet tekevät tätä pitämällä kavereidensa puolia, apinat tekevät sitä napsimalla ötököitä ja kärpäsiä toistensa turkista. Lähde: TelegraphLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä suosikkijuoma maistuu paremmalta lentokoneessa kuin maan pinnalla – kokeile!
- Nerokas niksi: Näin saat matkalaukkusi ensimmäisenä lennon jälkeen
- Suomesta on tullut suosittu kesäkohde – Tästä asiasta turisteja kuitenkin varoitetaan
- 6 vinkkiä, joiden avulla matkustat lennolla aina tyylikkäänä
- Tämä istumapaikka on lentokoneessa kaikkein vaarallisin – vältä viimeiseen asti
- Älä koskaan tilaa tätä suosittua juomaa lennolla – sillä on ikävät seuraukset
- 10 uskomattoman edullista matkakohdetta vuonna 2026
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä koodisanat kertovat, että miehistö pitää sinua kuumana
- Teetkö tämän virheen hotellissa? Saatat tuoda luteet mukanasi kotiin
- Nämä 15 asiaa saavat lentoemännät raivon partaalle – teetkö sinäkin näitä?