”Lapin Las Vegas” – Verovapaa-alue, joka siirtää alkoholin hakureissut Tallinnasta Ranualle
Lappiin rakennettava pienimuotoinen Las Vegas voisi pitää alkoholieurot Suomessa ja pelastaa köyhtyvän Lapin.
ONGELMA 1: Yle uutisoi hiljattain, että sata kuntaa elää Suomessa muiden rahoilla. Pahimpana esimerkkinä mainitaan Lapin eteläosassa sijaitseva Ranua, joka käyttää jopa kaksi kertaa niin paljon valtion taloudellista tukea kuin se kerää itse verotuloja. Kaupungistuminen ja muuttoliike etelään näännyttää suurimman osan pohjoista Suomea ja vain muutamat laskettelumahdollisuuksia tai muita matkailuvaltteja omaavat alueet pystyvät pitämään päänsä pinnalla. ONGELMA 2: Suomalaiset matkustajat toivat ulkomailta lähes 100 miljoonaa litraa alkoholijuomia viime vuonna. Suurin osa juomista tuotiin Virosta. THL:n alkoholiyksikön johtava asiantuntija Esa Österberg sanoo, että muun muassa alkoholiveron nostaminen Suomessa on vaikuttanut tuontiin. Nykyisellä matkustajatuonnin tasolla Suomen valtio menettää verotuloja satoja miljoonia euroja vuodessa, kun alkoholijuomat ostetaan ulkomailta. RATKAISU MOLEMPIIN ONGELMIIN: Perustetaan Ranualle ikään kuin pienimuotoinen Las Vegas ja tehdään siitä verovapaa-alue, josta alkoholijuomat voi ostaa jopa Tallinnaa edullisemmin. Edulilnen alkoholi, kasinot ja muut viihdepalvelut tekisivät Ranuasta magneetin, jonne lähdettäisiin joka puolelta Suomea useampia kertoja vuodessa. Lapin Las Vegasista muodostuisi myös suosittu matkailukohde muiden eurooppalaisten silmissä ja etenkin Ruotsista sekä Norjasta päin saataisiin Suomeen vastaavanlainen matkailijavirta, joka tällä hetkellä kohdistuu Suomesta Viroon ihan vain alkoholituonnin myötä. Lapin Las Vegas olisi erinomainen työllistäjä, joka tarjoaisi hommia tuhansille alueen ihmisille. Lapin Las Vegasin tuotot käytettäisiin Ranuan ohella tasaisesti kaikkien Lapin köyhien kuntien hyväksi.LUE MYÖS:
- Matkaoppaat paljastavat: Tästä maasta tulevat hankalimmat turistit
- Teneriffalla paisuu vakava ongelma – lomasi voi olla vaarassa
- Suomalaisten suosikkisaarella muhii ikävä yllätys turisteille – lomailijan maksu voi jopa tuplaantua
- Valititko lennosta somessa? Huijari voi iskeä heti – näin ovela temppu toimii
- Suomen suosituin matkailumaakunta selvisi – yksi alue jättää muut kauas taakseen
- Matkalaukkuun kannattaa sujauttaa yksi tavallinen paperi – syy voi yllättää lentomatkustajan
- Perheen unelmaloma sai valtavan lisälaskun – näin voi käydä myös sinulle
- Suosittu lomajärvi katoamassa turistien silmien edessä – vettä enää 29 senttiä
- Luteet iskivät suosittuun lomakaupunkiin – johti rajuun päätökseen
- Brittitoimittaja matkusti Suomeen unelmalomalle – tajusi pian mokanneensa pahasti