Aikuisviihdettä tekevällä naisella on kaksi alapäätä: ”en petä, sillä toinen on töitä varten ja toinen miestäni varten”

Älä sekoita työtä ja vapaa-aikaasi – OnlyFans-tähti paljastaa nyt millaista kahden vaginan kanssa eläminen on ja miten hän käyttää toista ammattinsa harjoittamiseen ja toista henkilökohtaisessa seksielämässään.
Aikuisviihdettä tekevä Evelyn Miller sai tietää vasta 20-vuotiaana, että hänellä on kaksi vaginaa ja kohtua.
31-vuotias nainen alkoi työskennellä aikuisviihdealalla erottuaan poikaystävästään. Hän teki samalla päätöksen, että käyttäisi toista vaginaa ”työhommissa” ja toista henkilökohtaisessa elämässään – päätös osoittautui hyväksi ratkaisuksi.
Helpompaa, kun ei tarvinnut sekoittaa työtä ja vapaa-aikaa
”Tein töitä itsenäisenä seuralaisena seitsemän vuoden ajan matkustaen eri puolilla maailmaa”, Evelyn kertoo ja jatkaa:
”Käytin toista vaginaa työhommissa ja toista henkiökohtaisessa elämässäni, minkä ansiosta työ oli helpompaa sekä henkisesti, että fyysisesti.”
Lopetettuaan escort-hommat, Evelyn Miller siirtyi tekemään OnlyFansia, joka tuottaa hänelle huimat 54 000 puntaa kuukaudessa.
Evelyn uskoo suosionsa johtuvan siitä, että hänellä on kaksi vaginaa. Samaan aikaan kaksi vaginaa tuo kuitenkin mukanaan myös käytännön ongelmia kuten sellaisia, että hänen pitää käyttää kuukautisten aikana kahta tamponia ja molemmat vaginat täytyy testata ja tutkia gynekologin vastaanotolla. Gynekologi joutuu myös kertomaan kumpaan vaginaan Evelynin kumppani saa laueta seksin aikana.
Voisi odottaa kahta lasta samanaikaisesti
”Teoriassa voisin kantaa kahta lasta samanaikaisesti, jos haluaisin – se olisi kuitenkin todella kuormittavaa keholleni, joten tässä suhteessa tulee olla varovainen. Seksi vaginoiden välillä tuntuu todella, todella erilaiselta riippuen siitä missä asennossa olen ja minkälainen penis seksikumppanillani on”, Miller kertoo ja jatkaa:
”Kahden vaginan omistaminen on tehnyt seksielämästäni todella hauskaa – voimme harrastaa yhdyntää toisessa vaginassa ja samanaikaisesti käyttää lelua toisessa, on myös olemassa lukuisia asentoja ja juttuja, joita voin kokeilla. Minulla on kestänyt kauan oppia se, mistä asioista kumpikin vagina pitää ja mistä ei. En haluaisi, että minulla olisi vain yksi vagina. Kaksi vaginaa on tehnyt seksistä hauskaa ja mielestäni on tärkeää olla ylpeä erilaisuudesta – me kaikki voimme olla niin ainutlaatuisia.”
Tieto helpotti oloa
Evelyn sai tietää kahdesta vaginasta vasta silloin, kun hän meni 20-vuotiaana lääkäriin tekemään aborttia. Lääkärin mukaan raskaus oli Evelynille ja lapselle vaarallinen, sillä hänen molemmat kohtunsa ovat vain puolet tavallisen kohdun koosta. Riskinä oli ettei lapsi mahtuisi kasvamaan Evelynin sisällä.
Evelyn kertoo tienanneensä paljon kahden vaginan avulla siksi, että ihmiset ovat uteliaita.
”Tiesin aina, että minussa on jokin ’vialla’, sillä vuosin verta kuukautisten aikana, vaikka olin laittanut tamponin paikoilleen. Sain ensimmäiset kuukautiseni 14-vuotiaana ja en päässyt tuolloin käsiksi internetiin, asuin lisäksi isäni kanssa maatilalla. Oli suorastaan suuri helpotus saada lopulta selville miksi kaikki tuntui erilaiselta. Kun aloin harrastaa seksiä, jokainen kerta tuntui niin erilaiselta, mutta lopulta kaikelle tuli järkevä selitys.”
Vuonna 2020, Evelyn sai tietää olevansa jälleen raskaana nykyiselle miehelleen – tällä kertaa kaksikko päätti pitää lapsen.
Raskausaika sujui hyvin ja Evelynille tehtiin keisarileikkaus perinteisen alatiesynnytyksen tuomien riskien vuoksi.
Evelyn on tänä päivänä jälleen raskaana ja lapsi on tällä kertaa oikeanpuoleisessa kohdussa.
Olisi aika mielenkiintoista päästä kokemaan millaista elämä Evelynin kanssa olisi käytännössä – jaa juttu jos olet samaa mieltä!
Lähde: ladbible.com
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Pariskunta rakensi mökin puun ympärille – lopputulos jättää kaikki vieraat sanattomiksi
- Feissarimokat: puskaradiossa käsitellään pahoinpitelyä, velkoja ja liesituuletinta
- Luin nämä tilapäivitykset ja täytyy sanoa, että uskoni ihmiskuntaan heikkeni merkittävästi
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: Sanna Marinia näyttelee useampi henkilö – villi salaliittoteoria
- Nainen heräsi järkyttävän kaaoksen keskelle – tilanne johti maailman nopeimpaan rikostutkintaan
- Superkiusalliset Tinder-keskustelut ovat puhdasta kultaa – näitä lukiessa saatat tuntea myötähäpeää
- Feissarimokat: Iina unohteli olevansa parisuhteessa – yritti ratkaista ongelman kummallisesti
- Feissarimokat: Apteekki myy vaarallista särkylääkettä ilman reseptiä — tämä keskustelu naurattaa
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: vauvaöljyä meni suuhun lemmenleikkien aikana – nainen kysyy apua oireisiin
- Feissarimokat: varattu nainen hakee tyydytyksen ”kielimieheltä” ja kysyy onko pettämistä
- Kahteen parkkiruutuun pysäköity Jeep saa autoilijan raivostumaan – katso mitä hän tekee
- Feissarimokat: nainen osti treenihousut – takapuolen kohdalla härski yksityiskohta
- Mies pyysi alastonkuvia – nyt koko netti nauraa nuoren naisen kuittaukselle
- Missä on työturvallisuus? Kaivurilla työskentelevästä miehestä otettu kuva leviää somessa
- Feissarimokat: Riku pieraisi pönttöllä – sitten naapuri alkaa huutaamaan alakerrassa
- Feissarimokat: ongelmia lampun asentamisessa – nainen kaipaa apua sokeripalan kanssa
- Mies osti huutokaupasta hylätyn ladon – sisältä löytynyt arvokas yllätys muutti koko hänen elämänsä
- Feissarimokat: poika kertoo salaisuuksia äidistään – tietoja ei ollut tarkoitettu kaikille