Bileissä ollut nuori mies söi etanan – karmivat oireet alkoivat välittömästi ja vuosien ajan
Lupaava rugby-pelaaja kuoli 8 vuotta myöhemmin syötyään etanan syntymäpäiväjuhlissa.
Sydneystä, Australiasta kotoisin oleva Sam Ballard söi etanan puutarhasta – hän ei tiennyt että etanassa oli loinen nimeltä ”angiostrongylus cantonensis” – eikä mennyt kauaa, kun hän tunsi olonsa todella sairaaksi.
19-vuotias sai meningoenkefaliitin eli aivojen sekä aivokalvojen tulehduksen, jonka jälkeen hän vajosi koomaan 420 päiväsi vakavan tulehduksen vuoksi.
Sam Ballard vietti 3 vuotta sairaalassa, mutta hän kuoli traagisesti vain 28-vuotiaana terveydellisten komplikaatioiden vuoksi.
The Sunday Project -ohjelman juontaja, Lisa Wilkinson, vahvisti traagiset uuriset ja sanoi että Sam Ballard oli menehtyessään ”ystävien ja rakastavan perheen ympäröimänä.”
”Hänen viimeiset sanansa olivat: Äiti, minä rakastan sinua”, Lisa kertoo.
Sam kärsi kohtauksista, hän ei pystynyt säätelemään kehonsa lämpötilaa ja sai ruokaa letkujen avulla, the Daily Telegraph uutisoi.
Sam Ballardin ystävä, Jimmy, muisteli vuonna 2010 järjestettyjä syntymäpäiväjuhlia.
”Me istuimme, joimme hieman punaviiniä syntymäpäivän kunniaksi ja yritimme käyttäytyä kuin aikuiset kunnes etana mateli edessämme. Keskustelu heräsi: ’pitäisikö minun syödä se?’ Sam sanoi. Bang. Niin se tapahtui.”
Nielaistuaan etanan, Sam tunsi nopeasti olonsa sairaaksi jonka jälkeen hänet vietiin sairaalaan, jossa lääkärit löysivät angiostrongylus cantonensis -loisen.
Loista esiintyy etanoissa ja kotiloissa, kun ne syövät kuolleiden rottien raatoja. Useimmat ihmiset eivät saa loisesta oireita, mutta erittäin harvinaisissa tapauksissa se voi aiheuttaa tulehduksen aivoissa.
Sam Ballardin toinen ystävä, Michael Sheasby, muistelee kun hän käveli potilashuoneeseen, jossa Sam oli.
”Kävelin huoneeseen, Sam oli todella todella riutunut ja hänen ympärillään oli valtavasti kaapeleita – se oli suuri shokki.”
Samin äiti, Kate Ballard, kertoo ettei hän syytä Samin ystäviä tai poikaansa typerästä tempauksesta.
Hän kertoi että pojat olivat vain poikia tuona kohtalokkaana yönä, eikä siitä voi syyttää ketään heistä.
Sam pääsi lopulta pois Sydneyn sairaalasta moottoroidussa pyörätuolissa, kolme vuotta sen jälkeen kun hän oli saanut infektion.
Team Ballard keräsi rahaa 24/7 hoitokustannuksiin, mutta rahaa ei kuitenkaan ollut koskaan tarpeeksi.
Katie haki tukea National Disability Insurance Scheme -nimiseltä järjestöltä ja sai vuonna 2016 hoitopaketin jonka arvo oli 300 000 puntaa.
Mutta viime syyskuussa, ilman varoitusta, Kate Ballard kertoo että tukipaketin arvoa laskettiin 75 000 puntaan.
Valtava tukipaketista leikattu summa tarkoittaa sitä että Ballardin perhe on korviaan myöten veloissa.
National Disability Insurance Scheme kertoo tehneensä kovasti töitä löytääkseen Ballardin perheelle ratkaisun.
Harmittoman etanan syöminen koitui nuoren lupauksen kohtaloksi. Porukassa tyhmyys tiivistyy (erityiset nuorten miesten keskuudessa), eikä tällaisesta tapauksesta voi syyttää ketään.
Jaa uutinen Facebookissa, jotta erityisesti nuoret ymmärtäisivät välttää liian uhkarohkeita ”haasteita.”
Lähde: TheSun.co.uk
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Tässä on tiskiaineniksi, joka jokaisen tulisi osata: voi auttaa maaston syttyessä palamaan
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun