'

Kateus on suomalaisille valitettavan tuttu ilmiö, josta olisi hyvä päästä eroon.

En ole koskaan ymmärtänyt miksi toisen menestykselle tai hienolle saavutukselle ei voisi antaa arvostusta. Se, että joku tekee asiat hyvin tai on onnekas ei ole millään tavalla pois minun elämästäni. Tästä huolimatta kateellisia ihmisiä näkee omassa naapurustossa, työelämässä ja sosiaalisessa mediassa.

Saki oli julkaissut FB KOKIT -ryhmässä kuvan ystävänsä upeista päivällisistä, jotka olivat suussa sulavan herkullisen näköisiä. Julkaisun tarkoituksena ei ollut leveillä tai mahtailla, vaan yksinkertaisesti osoittaa tunnustusta toisen näkemästä vaivasta. Suurin osa ihmisistä oli Sakin kanssa samaa mieltä ja piti hänen ystävänsä panosta päivittäisessä ruoanlaitossa mielettömänä.

Mutta sitten…

Eräs suomalaisnainen päätti kommentoida, etteivät kuvissa olevien aterioiden raaka-aineet ole kovin halpoja. Loppujen lopukso hän väitti, että ruokarahat oltiin saatu ”pers*ttä myymällä”. Suomalaisnainen myös kommentoi henkilön etnistä taustaa ilman minkäänlaista järkevää selitystä.

Muistutan siis vielä: kaikki tämä viha alkoi vain siitä, että Saki oli julkaissut kuvia kauniista annoksista ruoanlaitosta kiinnostuneiden ihmisten Facebook-ryhmään.

SuomiKasino antaa 20 ilmaiskierrosta Starburstiin ilman talletusta. Luo pelitili tästä »x