Naisten ”iskeminen” ei ole rakettitiedettä, mutta kaikki eivät välttämättä silti onnistu tehtävässä tyydyttävällä tavalla.

Toisten jatkuva syyttäminen ja haukkuminen tarkoittaa yleensä sitä, että henkilön kannattaisi katsoa peiliin. Tällaisissa tapauksissa vika on todellakin yleensä itsessä eikä muissa ihmisissä.

Seppo avautui sosiaalisessa mediassa ja totesi ettei hän enää aio edes yrittää hankkia naista Suomesta. Seppo oli ilmeisesti epäonnistunut viettelemään häntä kiinnostaneen naisen ja löynyt tämän vuoksi hanskat tiskiin. En kuitenkaan tiedä miksi hän haukkui muita miehiä, sillä vika ei todellakaan ole heissä.

Toivottavasti kaveri löytää tulevaisuudessa hieman paremman ja positiivisemman asenteen.