Isä joutuu hautaamaan pienen vauvan – ystävä kaivaa arkun esiin ja tekee hirveän havainnon

Rakkaus saa ihmiset tekemään ja ajattelemaan asioita erikoisesti.
Joskus rakkauden tunne on niin suuri että se saa ihmiset menemään äärimmäisyyksiin – tämä tarina on siitä pelottava esimerkki.
Rosa Castellanos Diaz, nuori nainen El Coyolarin kylästä, Hondurasista, odotti kaksosia poikaystävänsä, Melvin Mendozan kanssa. Tai niin kaikki ainakin luulivat, mukaan lukien Melvin, sillä Rosa näytti olevan raskaana ja todisteina oli muutama ultraäänikuva. Viime perjantaina, suuren päivän lähestyessä, tuleva äiti hyppäsi bussiin matkustaakseen Hondurasin pääkaupunkiin, jossa synnytys oli tarkoitus käynnistää.
Synnytyksen aikana sattui komplikaatio
Rosa soitti poikaystävälleen myöhemmin samana iltana ja kertoi hirveät uutiset: yksi kaksosista oli menehtynyt synnytyksen aikana, ja toisen tuli jäädä sairaalan tehovalvontaan.
Rosa palasi El Coyolariin lauantaina pienen korin kanssa ja tapasi poikaystävän sekä sukulaiset. Ihmiset halusivat nähdä menehtyneen vauvan, mutta Rosa sanoi että kori oltiin suljettu ja lääkärit olivat ohjeistaneet olemaan avaamatta sitä. Kaikki surivat menetystä nuoren parin puolesta. Melvin oli surun murtama ja hänen ystävänsä yrittivät tukea häntä hautausseremonian aikana.
Huomio kiinnittyi toiseen kaksoseen
Hautajaisten jälkeen, kaikki keskittyivät elossa olevaan kaksoseen, joka taisteli hengestään toisessa kaupungissa sijaitsevassa sairaalassa. Osa ihmisistä kuitenkin piti Rosan tarinaa erikoisena. Moni Melvinin ystävistä oli pitkään epäillyt että nainen oli tekaissut raskauden, jotta suhde jatkuisi mahdollisimman pitkään.
Epäilykset heräsivät
“Tilanne vaikutti epäillyttävältä”, Melvinin ystävä, Ismael Mejia kertoo ja jatkaa:
”Joten menimme yöllä hautausmaalle ja kaivoimme arkun ylös – sen sisällä oli nukke, jolle oltiin puettu lapsen vaatteet”.
Melvinin ystävät kuvasivat hirveän löydön puhelimella, jotta Rosan huijaus saataisiin todistettua. He toimittivat arkun ja videon poliisille – tämän jälkeen he ottivat nuken ja veivät sen Rosan luokse.
Melvin sai tietää tyttöystävänsä katalasta juonesta, muttei halunnut nostaa syytettä häntä vastaan. Asiaa ei olla vielä varmistettu, mutta on todella todennäköistä ettei toista lasta ole edes olemassa.
Tämä tarina osoittaa, mialaisiin tekoihin pakkomielteinen rakkaus voi johtaa. Rakkaus voi johtaa upeisiin tekoihin ja uhrauksiin – samalla se tuo esille pelottavia piirteitä, kuten tässä tapauksessa.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Testaa, kuinka hyvin tunnistat automerkit pelkkien valojen perusteella – 15 kuvaa
- Kaiken voi korjata, joskus jopa ilman Jeesusteippiä – näissä virityksissä on luovuus päässyt valloilleen
- Ihmiset paljastavat, miksi he pettivät – 13 tarinaa, jotka saattavat aiheuttaa luottamusongelmia
- Feissarimokat: nainen polttaa röökiä kerrostaloasunnossa – ”nirppanokat nuuskii ja ruikuttaa”
- Feissarimokat: bensan hinta ei vaikuta Katjan talouteen – paljasti ”nerokkaan” niksin
- Nämä ihmiset saavat kiittää suurempaa voimaa siitä, että he ovat vielä elossa
- Reportteri joutui kiusalliseen tilanteeseen: innokkaat lemmenäänet meinasivat pilata lähetyksen
- Feissarimokat: koira sai kohtauksen – Outi toteaa syyksi lähellä sijaitsevan 5G-verkon
- Mies huomasi suuren krokotiilin – katsoi eläintä tarkemmin ja karmiva havainto sai hänet paniikkiin
- Feissarimokat: Pomo lähettelee Päiville alastonkuvia – nolo totuus tulee ilmi odotettua nopeammin
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan