Jätetty ex-vaimo haukkuu jokaista miestä somessa – lopulta kiusallinen salaisuus tulee julki
Jätetty ex-vaimo oli kirjottanut Facebook -tilapäivityksen, jossa hän haukkui miehiä.
Pienen selvityksen jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että vika ei todellakaan ollut yhdessäkään miehessä, vaan naisessa itsessään.
Tilapäivityksessä luki: ”Miehet ovat koiria!” (suomeksi ehkä parhaiten sanottuna sikoja)
Päivitys sai huvittavan käänteen, kun eräs toinen henkilö tuli kertomaan miksi nainen haukkuu miehiä koiriksi:
”Tapasin muutamia vuosia sitten miehen. Todella mukavan miehen. Oletettavasti yksi mukavimmista miehistä, jonka tiedät. Meistä tuli hyviä ystäviä ja chattailimme usein. Mies soitteli minulle satunnaisesti kysyäkseen kuinka minä voin. Tiedäthän niin kuin hyvä ystävä tekisi. Oli miten oli, eräänä päivänä mies soitti minulle ja pyysi minua katsomaan tietokonettaan. Hän kertoi tietokoneen olleen hidas ja epäili syyksi virusta tai jotain muuta. Joten vastasin ”kyllä, ei mikään ongelma.”
Pääsimme seuraavaksi ystäväni kotiin ja hän esitteli minulle vaimonsa. Kyseessä oli nainen, jonka kanssa kävin samaa koulua. Vaimo yritti vietellä minua harrastamaan seksiä hänen kanssaan. Minua ällötti ja kieltäydyin.
Kuluu muutama päivä ja vaimo tekstaa minulle, että hänen miehensä jätti hänet. Kysyin miksi ja hän kertoi jääneensä kiinni pettämisestä.
Ja nyt hän postasi Facebookiin tilapäivityksen, jossa lukee ”Miehet ovat koiria!”
En voi muuta kuin nauraa vedet silmissä! Kiitos, että pelastit päiväni!”
Ihmiset luonnollisesti rakastivat tällaista juonenkäännettä ja ottivat ilon irti.
Naisella menee varmasti pitkään ennen kuin hän toipuu ”roastauksen” aiheuttamista palovammoista.
Vaimo taisi itse olla ”sika” tässä tapauksessa. :D
Lähde: izismile.com
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Yellowstonen kuuma lähde räjähti – video karkuunjuoksevista turisteista leviää netissä
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun