Kaverukset pudottavat kaivoskuiluun Molotovin cocktailin – valtava räjähdys iski liian nopeasti

Sanotaan, että ”joukossa tyhmyys tiivistyy” ja tämän videon perusteella väite näyttäisi pitävän paikkansa.

Minulle on pienestä pitäen opetettu ettei tulella saa leikkiä – ja tämä video vain vahvisti mielipidettäni.

Kaverukset olivat seikkailemassa Meksiko Cityssä, kun he löysivät vanhan kaivoskuilun. Kaivos ei enää ollut käytössä ja se oltiin suojattu metallisella kalterilla. Suojaverkko oli kuitenkin sen verran väljä, että sen läpi pystyi pudottamaan tavaroita… Muun muassa Molotovin cocktaileja!

YouTube-videon selostuksessa kerrotaan, kuinka pila lähti käsistä

”En halunnut pitkään aikaan julkaista tätä videota, mutta sorruin vihdoin. Olimme tutkimassa Meksiko Cityn lumista vuoristoa, kun satuimme huomaamaan vanhan kaivoskuilun. Meillä sattui olemaan mukana tiettyjä aineita, joiden avulla pystyimme tekemään salaisia esineitä. On luultavasti sanomattakin selvää, että aiheutimme melkoisen räjähdyksen. Minun 5000 dollarin kuvauskalustoni hajosi, käteni murtui ja sain lukuisia haavoja”.

Kaverukset epäilevät, että kuilun pohjalle kasautui polttoainetta ja viimeinen Molotovin cocktail oli tarpeeksi suuri kuljettaakseen happea alas asti ja sytyttämään kaiken polttoaineen kerralla.

Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?


David Hasselhoff tarjoaa 20 ilmaiskierrosta

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Wheelz-kasinolle.
  • Kun ilmainen pelitili on rekisteröity, tilillesi ilmestyy 20 ilmaiskierrosta ilman omaa talletusta!
  • Tallettajat saavat lisäksi 300€ bonuksen + 100 ilmaiskierrosta lisää.