Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on yhteinen tekijä — tapa voi olla myös erittäin vaarallinen

Monet luulevat, että kynsien pureskelu on merkki ahdistuneisuudesta ja stressistä. Ajattelemme usein, että kynsiä pureskeleva henkilö on hermostunut, tai että hänellä on jotakin mielessä. Kyseinen johtopäätös on kuitenkin ainakin osittain väärä.
Tiede on osoittanut, että kynsien pureskelun takana on paljon muutakin kuin pelkkä ahdistuneisuus. Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on myös yksi yhdistävä tekijä!
Muutamia faktoja:
Kynsien pureskelu voi olla vaarallista, kun puremakohdat jätetään aukinaisiksi ja hoitamattomiksi,sillä bakteerien ja sienten on helpompi päästä kynteen ja ihon alle. Yksi Iso-Britannialainen mies kuoli kynsien pureskelun johdosta aiheutuneeseen tulehdukseen.
Kyseessä ei ole kuitenkaan lainkaan harvinainen tapa, sillä 20-30% ihmisistä pureskelee kynsiään. Suurin osa näistä henkilöistä on naisia. Ahdistuneisuus ja hermostuineisuus voivat olla syypäänä tähän tapaan, mutta myös huonolla itsetunnolla on tutkijoiden mukaan jonkinlainen vaikutus.
Tutkijoiden mukaan kynsien pureskelulla on rauhoittava vaikutus. Ihmiset addiktoituvat tähän tapaan muun muassa sisarusten ja vanhempien esimerkin kautta. Tavan voi siis oppia katsomalla muilta mallia tai yksinkertaisesti tylsinä hetkinä.
Tässä vielä lisää mielenkiintoista asiaa:
Tutkimuksessa kävi ilmi, että jatkuvasti kynsiään pureskelevat ihmiset ovat erittäin todennäköisesti perfektionisteja. Ihminen tuntee itsensä surulliseksi virheen tai riidan jälkeen, jonka vuoksi hän altistuu helpommin kynsien pureskelulle.
Perfektionistit haluavat olla jatkuvasti liikkeessä, jonka vuoksi he alkavat turhauta ja pureskella kynsiään, kun mitään ei tapahdu.
Mitä näiden henkilöiden tulisi tehdä? Yksinkertaisesti rentoutua ja nauttia elämästä enemmän!
Lähde: Wikr.com
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Et ole taatusti nähnyt tällaisia autoja aikaisemmin – 25 todella eksoottista valokuvaa
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Kia lipsauttaa luottamuksellista tietoa – tämän seurauksena ystävä saa kenkään
- Näillä ihmisillä on niin kaunis käsiala, etten voinut muuta kuin hymyillä – 28 kuvaa
- Tuntematon nainen vastaa aviomiehen puhelimeen: vihainen vaimo nolaa itsensä pahasti
- Mies nautti 4 litraa energiajuomia päivässä – oireet johtivat nopeasti sairaalaan
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Neuvostoliiton ”kuoleman kaupunki” pysyi piilossa 50 vuoden ajan – tältä se näyttää
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Lihatiskin myyjä luultavasti vihaa sinua: Sanna avautuu asiakkaiden ”hankalista” kysymyksistä
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita