Lihavan äidin käsittämätön muodonmuutos todistaa, että kovalla työllä pääsee pitkälle
![1](https://www.viikonloppu.com/app/uploads/2017/01/1134.jpg)
Ikävät tapahtumat saattavat herättää ihmisen todellisuuteen ja näin kävi esimerkiksi Christinan tapauksessa.
Kaikki alkoi 9 vuotta sitten, kun Christina oli Disneylandissa jonottamassa laitteeseen usean tunnin ajan. Lopulta hän pääsi laitteen luokse ja sai kuulla, että on liian lihava laitteeseen. Lisäksi nainen ei päässyt poistumaan tavallista reittiä, joka oli liian ahdas, jonka vuoksi vartijat avasivat hänelle erillisen poistumistien. Christina kommentoi tapahtunutta tuolloin: ”Minusta tuntui siltä, kuin olisin teurastettavaksi joutuva lehmä.”
Tilanne sai naisen surulliseksi, mutta samalla päättäväiseksi. Hän halusi laihduttaa kaikki ylimääräiset kilot pois.
1. Alla ennen ja jälkeen kuva Christinasta.
2. Naista on vaikea tunnistaa samaksi henkilöksi!
3. Koko perhe saa olla ylpeä omasta äidistään.
4. Haasteet on tehty voitettaviksi ja Christina on siitä elävä todiste. Alla olevassa kuvassa nainen on 61 kiloa kevyempi ja 20 vuotta nuoremman näköinen!
Lähde: thechive.com
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Yellowstonen kuuma lähde räjähti – video karkuunjuoksevista turisteista leviää netissä
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun