Näetkö rannalla tällaisia aaltoja? Älä mene uimaan ja varoita myös muita ihmisiä
![Meri](https://www.viikonloppu.com/app/uploads/2018/10/Meri-632x440.jpg)
Ihminen pärjää monissa tilanteissa ja asioissa, mutta luonnonvoimille ei kannata ryppyillä.
Näytämme tässä jutussa sinulle esimerkin harmittoman näköisestä tilanteesta, joka on kuitenkin yllättävän vaarallinen. Ranskalle kuuluvalla Île de Rhén saarella nähtiin ristiaallokko, joka voi olla hengenvaarallinen.
Ranskalle kuuluva saari on suosittu turistikohde. Idyllisen saaren ympärillä on kauniita hiekkarantoja, mutta se on noussut ihmisten tietoisuuteen kummallisesta luonnonilmiöstä. Vain 5 kilometriä pitkän saaren pohjoisosassa voi nähdä niin sanotun ristiaallokon, Life Aspire uutisoi.
Säärintamat törmäävät
Saaren pohjoispuolella sijaitseva meri näyttää aivan siltä kuin sen aallokko oltaisiin tehty keinotekoisesti. Aallot muodotavat kauniita ruutuja, jotka houkuttelevat vuosittain paikalle lukuisia turisteja eri puolilta maailmaa.
Rhen edustalla nähtävälle luonnonilmiölle löytyy kuitenkin tieteellinen selitys. Rhea sijaitsee kahden meren risteyskohdassa, jonka vuoksi erilaiset säärintamat aiheuttavat ristiaallokon, jotka kulkevat täysin päinvastaisiin suuntiin.
Olosuhteiden ollessa oikeat, mereen muodostuu siis ristikko, joka on kieltämättä kaunista katsottavaa.
Kaunis ulkonäkö ei kuitenkaan tarkoita sitä että meri olisi lainkaan turvallinen paikka turisteille. Ristikkäisiin suuntiin kulkevat aallot synnyttävät voimakkaita virtauksia, jotka voivat viedä ihmisen mennessään. Jopa veneitä on uponnut voimakkaissa ristiaallokoissa.
Ilmiötä ei kuitenkaan tavata usein, sillä Rhen saarella ristiaallokkoa esiintyy vain muutamia kertoja vuodessa.
Tappavan kaunista. Kirjaimellisesti!
Oletko sinä nähnyt tai joutunut ristiaallokkoon? Tykkää ja jaa tieto ystävillesi!
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Riesaavatko muurahaiset mökillä? 7 todella helppoa keinoa, joilla pääset niistä eroon
- Naisurologi: Tämä on miehelle normaalin kokoinen alapää ja tämä tavallista pienempi
- Tämän vuoksi on todella tärkeää miten vastaat lentoemännälle, kun hän tervehtii sinua
- Raitistunut nuori nainen paljastaa merkin, joka kertoo, että alkoholista on tullut sinulle ongelma
- Vesipuiston karmea moka: aaltolaite hajosi ja aiheutti tsunamin
- 20 optisista illuusioista, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia – katso omalla vastuulla
- Ongelmia, joihin jokainen 90-luvulla elänyt henkilö samaistuu: Muistatko näitä?
- Kaksimieliset näkevät näissä kuvissa erikoisia asioita – 9 huvittavaa kuvaa
- Sukeltaja löysi lähes 1000 vuotta vanhan miekan meren pohjasta: katso miltä se näyttää
- Yellowstonen kuuma lähde räjähti – video karkuunjuoksevista turisteista leviää netissä
- Tavallisessa mittanauhassa on monia salaisia ominaisuuksia: miksei kukaan kertonut aiemmin?
- Hammaslääkäri: Yleinen virhe aamuisin muuttaa hampaat keltaiseksi – ”Ei ole suositeltavaa”
- Morsian sai viestejä vain hetki ennen hääseremoniaa – sulhasen synkkä salaisuus paljastui
- 20 ihmistä, jotka hoitivat työnsä niin, että he saivat todennäköisesti potkut
- Nainen kärsi vakavasta ylipainosta – 3 vuotta myöhemmin otettu kuva vetää sanattomaksi
- Mies osti auton, jossa ilmeni jatkuvia vikoja – kosti yritykselle kalliilla tavalla
- Näin hirvikärpäset toimivat, kun ne pääsevät hiuksiisi – vältä kivulias purema
- Miehen metallinpaljastin piippasi – maasta löytyi aarre, joka teki pikkukylästä kuuluisan
- 20 kuvaa, joille on lähes mahdotonta löytää loogista selitystä
- Tyttöystävä ei päästänyt miestään ulos – kaveriporukka keksi koomisen ratkaisun