Pistikö ampiainen? Kokeile tätä niksiä ja kipu häviää muutamassa sekunnissa

Kesäisin on ihana istuskella pihalla ja nauttia hyvästä ruoasta, juomasta sekä seurasta.
MUTTA myös ampiaiset pitävät kesästä ja aiheuttavat ärsyttäviä tilanteita idyllisen piknikin tai päivällisen aikana. Tällaisissa tapauksissa on lähes väistämätöntä, että ampiainen pistää jossakin vaiheessa. On kuitenkin olemassa yksi niksi, jolla turvotus ja kipu häviävät hetkessä!
Olen vuosien varrella kokeillut lukuisia niksejä ampiaisen piston aiheuttaman kutinan ja kivun lievittämiseen. Nämä niksit ovat toimineet vaihtelevalla menestyksellä.
Löysin netistä kuitenkin uuden tavan, josta en ollut kuullut koskaan aikaisemmin. Aion ehdottomasti kokeilla tätä seuraavalla kerralla, kun ampiainen pistää minua tai läheisiäni.
Göteborgista kotoisin oleva Wiviane Planstedt kertoi nerokkaasta vinkistään Ruotsin Expressen uutisille. Wiviane oppi niksin jo 60-luvulla ja se on hänen mukaansa toiminut erinomaisesti.
Yllättävä niksi ampiaisen pistoon
Et tarvitse muuta kuin tavallisen teippirullan. Ampiaisen pistäessä sinun ei tarvitse kuin kiinnittää teippi alueen päälle. Teipillä ei ole Wivianen mukaan väliä, kunhan se pysyy tiukasti kiinni.
Wivianen mukaan piston aiheuttama kipu lievittyy vain muutamissa sekunneissa.
– Minulla on kahdeksan lasta ja olen ollut kotiäitinä, joten olen elämäni aikana saanut hoitaa lukuisia ampiaisen pistoja. Parasta niksissäni on se, että kipu häviää sekunneissa. Jopa kaikista pienimmät lapset lopettavat itkemisen heti, Wiviane kertoo Expressenille.
– Muistan, kun poikaani pisti ampiainen ja laitoin hänelle teipin piston alueelle. Tämän jälkeen poika lähti takaisin leikkimään aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Wiviane toivoo, että muut kokeilevat hänen niksiään
– Kaikki eivät tiedä tästä niksistä, vaikka kipu lähtee pois saman tien. Pisto ei myöskään aiheuta turvotusta ja se muistuttaa aivan hyttysen pistoa, hän kertoo Expressenille.
Tämähän on erinomainen vinkki, jos se todella toimii yhtä hyvin kuin Wiviane kuvailee.
Jaa vinkki Facebookissa, jotta ihmiset saavat mahdollisimman nopeasti helpotusta ampiaisen piston aiheuttamaan kipuun ja turvotukseen.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Nämä ihmiset saavat kiittää suurempaa voimaa siitä, että he ovat vielä elossa
- Reportteri joutui kiusalliseen tilanteeseen: innokkaat lemmenäänet meinasivat pilata lähetyksen
- Feissarimokat: koira sai kohtauksen – Outi toteaa syyksi lähellä sijaitsevan 5G-verkon
- Mies huomasi suuren krokotiilin – katsoi eläintä tarkemmin ja karmiva havainto sai hänet paniikkiin
- Feissarimokat: Pomo lähettelee Päiville alastonkuvia – nolo totuus tulee ilmi odotettua nopeammin
- Tällaisia miehiä naiset eivät voi vastustaa – kuulutko sinä joihinkin näistä?
- Feissarimokat: hammastahna tekee aivoista kalkkia – nainen varoittaa muita
- Feissarimokat: nainen sai 5000 euron lääkkeet 84 sentillä – ”Kiitos hyvien korvausten”
- Feissarimokat: nainen etsii päihteetöntä vuokralaista – repii pelihousunsa yhdestä kommentista
- Mies menee asumiskelvottomalle alueelle lähellä Tšernobyliä – näkee yhtäkkiä kaksi vanhusta
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan