Ritarillisuus katoamassa – miehet pelkäävät loukkaavansa naisia
Kuva: AOP

Naiset kuitenkin arvostavat miesten vanhanaikaisia käytöstapoja.
Miehet tunnustavat olevansa nykyisin niin huolissaan naisten tunteiden loukkaamisesta ja syytöksistä holhoavasta käytöksestä, että he eivät ole enää halukkaita tarjoamaan naisille paikkoja julkisissa liikennevälineissä, pitämään ovia avoinna ja auttamaan lastenvaunujen kantamisessa portaissa. Tuoreen kyselyn mukaan vain yksi seitsemästä miehestä tarjoaa paikkaansa naiselle junassa tai bussissa ja yli kolmasosa sanoo, ettei ikinä auta äitejä, jotka kamppailevat raskaiden lastenrattaiden kanssa portaissa. Alle yksi viidestä miehestä auttaa naista istuutumaan tarjoamalla tuolia ja yli kolmeneljäsosaa kertoo, että ei tarjoudu auttamaan raskaiden kassien tai laukkujen kantamisessa. Tästä huolimatta vain yksi 25 naisesta sanoo nolostuvansa, jos mies osoittaa ylläolevien tekojen kaltaisia vanhanaikaisia käytöstapoja. Seitsemän prosentin mielestä ritarillinen käytös tuntuu holhoavalta. Tutkijat selvittivät myös, että jos roolit käännetään toisinpäin, miehet eivät nauti naisten ritarillisista teoista. Kolme viidestä miehestä vastasi tutkimuksessa, että he todella arvostavat, jos nainen pitää heille ovea avoinna. Kuitenkin vain kolmasosa olisi iloinen, jos nainen tarjoaisi omaa paikkaansa junassa tai bussissa. Yksi viidestä myönsi, että moinen käytös naiselta alkaisi nolottaa. ”Jos miehet ovat huolissaan siitä, miten naiset reagoivat ritarilliseen käytöksen, pitäisi naisten vastata sellaiseen käytökseen selvällä arvostuksella, jos he käytöksestä pitävät. Näin miehet tunsivat olonsa rohkaistuksi tekemään samoin useammalle naiselle tulevaisuudessa”, sanoo psykologi ja parisuhde-expertti Donna Dawson. Tutkimukseen osallistui yli 5 000 ihmistä. Sen teetti vakuutusyhtiö AXA. ”Kaikki tiedämme, että pienillä asioilla on merkitystä, mutta on yllättävää, kuinka tärkeitä jotkut vanhanaikaiset tavat ovat edelleen”, Chris Jones AXA:sta kertoo. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä maksa liikaa lomasta: 8 vinkkiä, jotka jokaisen matkailijan pitäisi tietää
- Moni matkailija ei usko tätä todeksi: 4 paikkaa maailmalla, joissa julkinen seksi on laillista
- Tässä ovat maailman vaarallisimmat maat yksin matkustaville – mukana suosittuja lomakohteita
- Tekoäly voi säästää matkailijalta satoja euroja – moni ei tiedä tätä
- Tässä ovat turvallisimmat maat yksinmatkustaville – Suomi pääsi listalle!
- Matkailijat pakkaavat nyt mukaan tyhjän pullon – syy on yksinkertaisen nerokas
- TikTokissa leviää lentokonekikka: näin matkustajat yrittävät saada lisää jalkatilaa ilmaiseksi
- Z-sukupolven uusi somevillitys valtasi lentokentät – muut matkailijat raivoissaan
- Maailmankuulu matkailuopas nosti Suomen maailman kuumimpien matkakohteiden joukkoon – tässä syy
- Nämä ovat 10 kuuminta matkailutrendiä – mikä sinua houkuttelee eniten?
- Moni matkailija ei usko tätä todeksi: 4 paikkaa maailmalla, joissa julkinen seksi on laillista
- Tässä ovat maailman vaarallisimmat maat yksin matkustaville – mukana suosittuja lomakohteita
- Tekoäly voi säästää matkailijalta satoja euroja – moni ei tiedä tätä
- Tässä ovat turvallisimmat maat yksinmatkustaville – Suomi pääsi listalle!