Sulhanen saa käsittämättömän itkupotkuraivarin kakun leikkauksen aikana – vaikea uskoa tätä todeksi
Häät ovat takuulla yksi jokaisen pariskunnan kohokohdista.
Olemme uutisoineet aikaisemmin häistä, jotka eivät sujunut niin sanotusti putkeen. Periaatteessa häät ovat simppeli konsepti: ystävät ja sukulaiset saapuvat juhlimaan kahden ihmisen solmimaa liittoa ja kaikki pitävät hauskaa.
Ihminen on kuitenkin varsin tyytymätön otus ja aina on asioita, jotka voisivat olla paremmin. Ja juuri tästä syystä jopa häissä voidaan nähdään dramaattisia käänteitä, jotka pilaavat juhlatunnelman nopeasti.
Sulhanen, jolla on ongelmia aggressio hallinnan kanssa
Nämä juhlat eivät sujuneet hääparin osalta hyvin, sillä sulhanen sai kakkua leikatessa järjettömän raivokohtauksen. Tilanne alkoi siitä, kun sulhanen leikkasi kakkua morsiammen kanssa, mutta pala putosi alas. Sulhanen sai tässä vaiheessa vielä hillittyä sisällä palavan raivonsa.
Kakun leikkauksen jälkeen seurasi skumppapullon avaaminen ja tämän epäonnistuessa sulhanen saa 5-vuotiasta lasta muistuttavan raivokohtauksen.
Toivon, että morsian tajusi tässä vaiheessa sanoa itsensä irti liitosta.
Miten joku voi saada tällaisen raivarin lähinnä huvittavasta mokasta?
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa