Tältä paritteleva kilpikonna kuulostaa – pystytkö pidättelemään naurua?

Maailmassa rakastelee tälläkin hetkellä miljoonia eläimiä, joiden tavoitteena on jatkaa sukua eteenpäin. Myös ihmiset toimivat alunperin tällä periaatteella, vaikka tänä päivänä seksiä harrastetaan pääosin ilman tarkoitusta lisääntyä.

Eläinten parittelu kestää yleensä vain muutaman sekunnin, sillä luonto on optimoinut tilanteen tapahtuvan mahdollisimman nopeasti. Kilpikonnat vaikuttaisivat kuitenkin olevan poikkeus, sillä tämä akti kesti pidempään kuin tavallisen suomalaismiehen suoritus.

Oheinen YouTube-video ladattiin nettiin jo vuonna 2009, mutta yllättävän harva henkilö on nähnyt kyseisen pätkän. Tämän vuoksi ajattelimme, että voisimme piristää lukijoidemme päivää tarjoamalla annoksen rakkauden täyteistä tunnelmaa.

Videolla kiimassa oleva uroskonna jahtaa naarasta, kunnes se pääsee hyppäämään tämän selkään. Seuraavaksi alkaa intensiivinen vaihe, jonka aikana uros vouhottaa todella tyytyväisen oloisena.

Eihän tätä videota katsoessa voi tulla muuta kuin hyvälle mielelle! 🙂


Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä

  • Avaa pelitili Lucky Dinolle.
  • Saat heti ilman omaa rahaa 20 ilmaiskierrosta Narcos-peliin!
  • Tallettajille lisäksi jopa 400€ bonus + 100 ilmaiskierrosta lisää.