Tyttöystävä petti miestä useita kertoja — poikaystävä ”kosti” kivuliaalla tavalla

Pettäminen on valitettavan yleinen ilmiö, joka voi johtua monista erinäisistä asioista.
Nopeasti voisi kuitenkin sanoa, että pettäminen on aina lähtökohtaisesti väärin, eikä sitä tule hyväksyä missään olosuhteissa. Tässä tapauksessa mies oli saanut kuulla, että tyttöystävä oli ollut häntä kohtaan uskoton.
Petetty osapuoli keksi kuitenkin ratkaisun, joka sai koko internetin ylistämään häntä. Mies ei alkanut haukkua tyttöystäväänsä tai kostamaan fyysisesti — sen sijaan hän osti salikortin, aloitti lenkkeilyn ja pudotti 72 kilogrammaa 18 kuukauden aikana.
Mies kertoo eläneensä epäterveellisesti aina nuoresta pitäen. Pettämisestä kuuleminen oli kuitenkin niin suuri kolaus, että mies koki olevansa muutoksen tarpeessa.
1. Mies oli masentunut, ylipainoinen ja juuri eronnut.
2. Hän ei kuitenkaan halunnut luovuttaa, vaikka ajatus painonpudotuksesta tuntui mahdottomalta.
3.
4.
5. ”Tyttöystäväni pettäminen oli minulle siunaus, en ole koskaan voinut paremmin kuin nyt.”
Lähde: dudecomedy.com
- Nämä ihmiset saavat kiittää suurempaa voimaa siitä, että he ovat vielä elossa
- Reportteri joutui kiusalliseen tilanteeseen: innokkaat lemmenäänet meinasivat pilata lähetyksen
- Feissarimokat: koira sai kohtauksen – Outi toteaa syyksi lähellä sijaitsevan 5G-verkon
- Mies huomasi suuren krokotiilin – katsoi eläintä tarkemmin ja karmiva havainto sai hänet paniikkiin
- Feissarimokat: Pomo lähettelee Päiville alastonkuvia – nolo totuus tulee ilmi odotettua nopeammin
- Tällaisia miehiä naiset eivät voi vastustaa – kuulutko sinä joihinkin näistä?
- Feissarimokat: hammastahna tekee aivoista kalkkia – nainen varoittaa muita
- Feissarimokat: nainen sai 5000 euron lääkkeet 84 sentillä – ”Kiitos hyvien korvausten”
- Feissarimokat: nainen etsii päihteetöntä vuokralaista – repii pelihousunsa yhdestä kommentista
- Mies menee asumiskelvottomalle alueelle lähellä Tšernobyliä – näkee yhtäkkiä kaksi vanhusta
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan