Poliiseja pidetään vastuuntuntoisina ja luotettavina kansalaisina – Suomessa tämä ehkä pätee, mutta ei kaikkialla maailmassa.

Virkavapaalla ollut poliisi oli päättänyt lähteä baariin pitämään hauskaa. Yökerhossa oli paljon ihmisiä, jotka olivat videon perusteella vahvassa humalatilassa – toisien sanoen meno oli aivan kuten Suomessakin.

Poliisi

Vahinko johti tappeluun

Tilanne koki erikoisen käänteen, kun yksi tanssilattialla olleista miehistä osui häneen vahingossa. Poliisi sai jäätävän raivokohtauksen ja alkoi takoa jokaista paikalla ollutta henkilöä turpaan. Muut yrittivät rauhoitella raivon vallassa ollutta poliisia, mutta saivat valitettavasti itsekin nenilleen.

Yksi paikalla olleista henkilöistä loukkaantui vakavasti ja uhreja oli lopulta vähintää neljä. Mies on tällä hetkellä tutkintavankeudessa ja häntä odottaa pahimmillaan 8 vuoden vankeusrangaistus.

Toivottavasti vankilassa on tarjolla vihanhallintakursseja.

Casumolla nyt 20 ilmaiskierrosta ja ensitalletus tuplana! Liity tästä.x