Joanna Palani on 23-vuotias opiskelija Tanskasta. Hän on sinänsä tavallinen nuori nainen, mutta poikkeuksellisen tilanteesta tekee se, että hänen päästään on tarjottu miljoona dollaria.

Joanna on tappanut yli 100 ISIS-taistelijaa toimiessaan tarkka-ampujana Peshmergan taistelujoukoissa Irakissa ja Syyriassa. Nainen on Iranin kurdi ja asunut lapsuutensa Tanskassa, jossa hän sisäisti länsimaalaisen kulttuurin. Tämän seurauksena Joanna halusi lähteä sotimaan ja puolustamaan naisten oikeuksia.

Nainen palasi Tanskaan vuonna 2015, jolloin hänet vangittiin kolmeksi viikoksi maan suurimpaan vankilaan. Syynä vangitsemiseen oli se, että Joanna oli laiminlyönyt matkustuskieltoaan. Nainen ei kuitenkaan voinut jättää tovereitaan pulaan ja olla turvallisesti Tanskassa, kun muut olivat hengenvaarassa.

 

1. ”Päästäni on luvattu miljoona dollaria ja on mahdollista, että minulle tapahtuu jotain myös Tanskassa.”

1

2. ”Halusin taistella naisten oikeuksien ja eurooppalaisen kulttuurin vuoksi, jonka opin Tanskassa.”

2

3. ”Tanskassa minua pidetään terroristina, vaikka riskeerasin henkeni auttaakseni muita.”

3

4. Joanna toimi tarkka-ampujana

4

5. Joanna pelasti useita ISIS:sin seksiorjina olleita naisia.

5

6. ”Tarkka-ampujana pystyin viettämään eturintamalla jopa 9 päivää. Täytyy olla kärsivällinen ja keskittyminen ei saa herpaantua hetkeksikään.”

6

7. ”Palasin Irakiin, sillä en voinut jättää tovereitani pulaan.”

7

8. ”Tanskan viranomaiset pitivät tekoani rangaistavana, jonka vuoksi minut vangittiin kolmeksi viikoksi.”

8

9. ”Olen pahoillani, että rikoin lakia, mutta minulla ei ollut muita vaihtoehtoja.”

9

10. ”En odottanut menettäväni lähes kaikkea, kun lähdin taistelemaan vapauden ja turvallisuutemme puolesta.”

10

Lähde: Boredpanda.com