Oletko jouluhullu? Nämä merkit siitä kertovat
Kuva: AOP

Kohta se on täällä, se maaginen aika vuodesta, jota jouluhullut salaa alkavat suunnitella jo kesällä.
Jouluun on enää alle kuukausi aikaa. Yhdysvalloissa siihen valmistaudutaan kiitospäivällä, Suomessa saadaan juhlia itsenäisyyspäivää ennen jouluhulinan todellista alkua. Joulun lähestyminen saa jouluhullut innostumaan. Jo marraskuun puolella koteja koristellaan jouluvaloin ja ensimmäisiä lahjaostoksia saatetaan tehdä kuukausia etukäteen. Mutta mistä tietää olevansa jouluhullu? Hyvän käsityksen siitä antavat seuraavat merkit: – Sinusta tuntuu kuin olisit odottanut ikuisuuden joulua. – Nyt kun joulukausi on melkein täällä, et pysty hillitsemään innostuneisuuttasi. – Tiedät, ettei ole olemassa sellaista vaihtoehtoa kuin liikaa jouluvaloja eikä ole mahdollista leipoa liikaa tai ostaa liikaa joululahjoja. – Kaikki pitää olla tietysti koristeiden peitossa. – Puet lemmikkisi jouluteeman mukaisesti ja myöhemmin koetat voittaa mielensä pahoittaneen eläimen kiintymyksen takaisin. – Kerrot kaikille, että joulu Coca-Cola maistuu paremmalle. – Katsot Elf-elokuvan ainakin neljästi joulukuussa, kuten myös Ihmeellinen on elämä -elokuvan. – Et malta odottaa, että pääset olemaan luova lahjojen teossa ja aloitat joulunajan listalla mahtavista tee-se-itse -projekteista. – Aloit salaa kuunnella joululauluja jo lokakuussa. – Olet tehnyt lahjalistaa koko vuoden, ihan siltä varalta, jos joku sitä kyselee. Lähde: MSN NowLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Älä maksa liikaa lomasta: 8 vinkkiä, jotka jokaisen matkailijan pitäisi tietää
- Moni matkailija ei usko tätä todeksi: 4 paikkaa maailmalla, joissa julkinen seksi on laillista
- Tässä ovat maailman vaarallisimmat maat yksin matkustaville – mukana suosittuja lomakohteita
- Tekoäly voi säästää matkailijalta satoja euroja – moni ei tiedä tätä
- Tässä ovat turvallisimmat maat yksinmatkustaville – Suomi pääsi listalle!
- Matkailijat pakkaavat nyt mukaan tyhjän pullon – syy on yksinkertaisen nerokas
- TikTokissa leviää lentokonekikka: näin matkustajat yrittävät saada lisää jalkatilaa ilmaiseksi
- Z-sukupolven uusi somevillitys valtasi lentokentät – muut matkailijat raivoissaan
- Maailmankuulu matkailuopas nosti Suomen maailman kuumimpien matkakohteiden joukkoon – tässä syy
- Nämä ovat 10 kuuminta matkailutrendiä – mikä sinua houkuttelee eniten?