Mike Degteariov / Shutterstock.com
Mike Degteariov / Shutterstock.com

Mahdottomalta kuulostava tutkimustulos voi johtua siitä, että tiedot on kerätty haastattelemalla, joten naiset ovat voineet halutessaan jättää joitakin asioita kertomatta tai eivät ole ymmärtäneet kysymystä oikein.

Amerikkalaisten teinien terveydestä vuodesta 1995 vuoteen 2009 tehdyn tutkimuksen aikana tutkijat yllättyivät huomattuaan, että joukko tutkimukseen osallistuneista naisista kertoi olevansa neitsyt, mutta silti tulleensa raskaaksi. Tutkimuksessa haastateltiin luottamuksellisesti noin 8 000 naista useita kertoja 14 vuoden aikana.

Näistä naisista 5 340 kertoi raskaudestaan ja näistä naisista 45 (0,8 prosenttia) kertoi olleensa raskauden aikana neitsyt. Nämä naiset eivät myös olleet käyttäneet keinohedelmöitystä.

”Ensin ajattelimme tehneemme virheen”, tutkimusta tekemässä ollut professori Amy Herring Pohjois-Carolinan yliopistosta kertoo.

Tutkijat eivät kuitenkaan olleet tehneet virhettä. Monet osallistujat olivat ilmoittaneet ensimmäisen yhdyntänsä ja raskautensa ajankohdan niin, että tiedoista kävi ilmi heidän synnyttäneen ennen seksin harrastamista.

”Emme kysyneet osallistujilta nimenomaan, että synnyttivätkö he neitsyinä. Sen sijaan he vastasivat joukkoon kysymyksiä raskaushistoriastaan ja erilliseen sarjaan kysymyksiä yhdynnöistään. Näiden erillisten kysymyssarjojen vastausten perusteella määrittelimme neitsyyden raskauden aikana”, Herring sanoo.

Tulosten tarkastelusta selvisi, että neitsyysraskauksista kertoneet naiset olivat todennäköisesti tehneet siveyslupauksen. Tutkijoille selvisi myös, että neitsyinä raskaaksi tulleet naiset olivat keskustelleet vanhempiensa kanssa vähemmän seksistä ja ehkäisystä. Naiset eivät kuitenkaan olleet erityisemmin uskonnollisia muihin tutkimukseen osallistuneisiin naisiin verrattuna.

Tutkimustulos on kummastuttava, koska ihmiset eivät pysty lisääntymään neitsyinä. Yksi syy virheellisyydelle voi johtua yhdynnän ja neitsyyden erilaisista määritelmistä.

Tutkimuskysymykset muotoiltiin Herringin mukaan kuitenkin niin, että ne olivat selkeitä ja tarkkoja, kun kyseessä oli raskauteen mahdollisesti johtava seksuaalinen kanssakäyminen. Tällä pyrittiin välttämään hämmennystä vastaajissa.

Arkaluontoisista aiheista tehdessä tutkimusta, osallistujat voivat olla myös vastaamatta tiettyihin kokemuksiin haastatteluiden aikana. Tässä tutkimuksessa haastattelukysymykset esitettiin tietokoneen avulla, jotta vastaajat olisivat suorempia vastauksissaan.

”On silti mahdollista, että jotkut naiset ovat jättäneet tietyt kokemukset pois laskuista tai ovat valinneet olla kertomatta joistakin kokemuksista”, Herring kertoo tuloksista.

”Eikä tällaista raportointia rajoitettu tutkimuksessa vain naisiin. Itse asiassa tutkimuksen yhteydessä selvisi, että on olemassa muutamia neitsytisiäkin. Sitä minun on hieman hankalampi jo ymmärtää”, Herring sanoo.

Lähde: LiveScience