Kuva: Fotolia
Kuva: Fotolia

Esimerkiksi satunnainen seksi ei välttämättä ole hyvä idea eron jälkeen.

Jokainen toipuu parisuhteen päättymisestä omalla tavallaan. On kuitenkin erilaisia tapoja, joista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Shape listasi viisi erosta toipumiseen liittyvä asiaa, jotka ovat enemmänkin myyttejä kuin hyvä osa toipumisprosessia.

1. Myytti: Menneiden muistelu tekee toipumisesta vaikeampaa

Social Psychological and Personality Sciencessa julkaistun tutkimuksen mukaan jatkuvasti epäonnistunutta suhdetta reflektoineet ihmiset saivat selkoa asioihin ja osoittivat enemmän merkkejä emotionaalisesta toipumisesta kuin he, jotka eivät juuri ajatelleet koko suhdetta. Kun osallistujia muistutettiin menetyksestään, se pakotti heidät keskittymään kokonaiskuvaan, kuten siihen, kuka hän oikein on ilman kumppaniaan, ja se nopeutti toipumista. Tämä tarkoittaa Shapen mukaan sitä, että tukiverkostosi eron jälkeen pitäisi olla ystävä, joka kuuntelee.

”Naisilla on taipumusta murehtia yhdessä, joten ystävä, joka on todella negatiivinen exäsi suhteen, ei auta saamaan oloasi paremmaksi”, tutkimukseen osallistunut Grace Larson Northwesternin yliopistosta kommentoi ja hänen mukaan tarkoitus on katsoa tilannetta uudesta näkökulmasta, ei vain velloa surussa.

2. Myytti: Sureminen ei ole tuottoisaa

Parisuhdepsykologi, filosofian tohtori Karen Shermanin mukaan itsensä täytyy antaa tuntea olonsa surkeaksi eron jälkeen. Shermanin mukaan sureminen auttaa toipumisprosessissa. Sen lisäksi Journal of Positive Psychologyssa julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisillä kestää noin 11 viikkoa eron jälkeen alkaa nähdä uusi tilanne positiivisessa valossa.

3. Myytti: Laastareista on apua

Shermanin mukaan laastarisuhteet tai laastariseksi on nimensä mukaisesti vain laastari, ei oikea lääke. Se ei välttämättä vaikeuta toipumistasi, mutta ei se myös auta paljoa. Missourin yliopiston tutkimus selvitti, että eron jälkeen uusia seksikumppaneita hakeneet eivät osoittaneet vähemmän kärsimystä, suuttumusta eikä heillä ollut parempi itsetunto laastariseksin jälkeen. Toiset tutkimukset ovat kuitenkin Shapen mukaan osoittaneet, että laastarisuhteet voivat lieventää eron jälkeistä kipua.

”Huoleton treffailu on vähemmän intensiivistä kuin satunnainen seksi ja se voi auttaa enemmän, koska se toimii simppelinä häiriötekijänä”, Sherman sanoi.

Laastarisuhteiden ei pidä antaa kehittyä kuitenkaan liian vakaviksi, koska eron jälkeen tarvitsee aikaa tunteiden käsittelyyn. Shermanin mukaan kuitenkin uusiin ihmisiin tutustuminen voi auttaa ymmärtämään, että elämässä on paljon, mitä odottaa.

4. Myytti: Some-poistot auttavat

Brittiläisen tutkimuksen mukaan pysyminen Facebook-kaverina exän kanssa tuoreen eron jälkeen saa tuntemaan vähemmän negatiivisia tunteita eroa kohtaan, kuten myös vähemmän seksuaalista halua ja kaipuuta exää kohtaan. Jos tätä kuitenkin käyttää exän touhujen stalkkaamiseen, positiivinen vaikutus Facebook-kaveruudesta muuttuu negatiivisemmaksi. Exän poistaminen Facebook-kavereista voi saada ajattelemaan exää enemmän, koska enää ei näe, mitä hänen elämäänsä kuuluu. Oman käytöksen seuraaminen eron jälkeisten parin ensimmäisen viikon aikana kertoo kuitenkin Shermanin mukaan, kumpi tavoista sopii itselle paremmin, kaveruus vai poisto.

5. Myytti: Kaikesta exään liittyvästä luopuminen auttaa

Shermanin mukaan kaikesta exän henkilökohtaisesta tavarasta täytyy päästä eroon, mutta kaiken hänestä muistuttavan häätäminen elämästä pois ei ole loogista, kuten tietynlainen musiikki tai ruoka. Sen sijaan, että luopuisi kokonaan jostakin, mitä teki exän kanssa, on parempi idea tehdä samaa omien ystävien kanssa tai uusien ihmisten kanssa ja näin luoda siihen liittyviä uusia, positiivisia muistoja. City University Londonin tutkimuksen mukaan uudet tai ainutlaatuiset assosiaatiot ovat vahvimpia muistoissamme, joten ajan myötä uudet muistot korvaavat Shermanin mukaan vanhat.

Lähde: Shape