33-vuotias nainen perusti firman, jossa siivoojat tekevät työnsä alasti – kuvat antavat esimakua

Nikki Belton, 33, keksi erikoisen menetelmän, jonka avulla siivoamisesta tienaa tunnissa reiluja summia.
33-vuotias Nikki oli töissä tavallisena siivoojana, kunnes hän sai idean tehdä enemmän rahaa siivoamalla alasti. Hän avasi ”Naked Cleaning Company” -nimisen yrityksen tammikuussa, jonka jälkeen tuntipalkka kasvoi 5-6 kertaiseksi.
Hänen yrityksensä tarjoaa siivoojia alusvaatteissa, yläosattomina ja kokonaan alastomina. Yritys kuitenkin kieltää tiukasti siivoojiin koskemisen.
Tienasi aikaisemmin 16.5 puntaa tunnissa
The Naked Companyn siivoojat tienaavat 75-96 puntaa tunnissa riippuen käytännössä siitä, kuinka vähäisissä vaatteissa he ovat.
”Perustin Naked Cleaning Companyn oman siivousfirmani kylkeen, sillä huomasin ettei markkinoilla ollut mitään vastaavaa. Tähän mennessä tuhannet ihmiset ovat ottaneet meihin yhteyttä ja osoittaneet kiinnostusta – osa ei kuitenkaan usko kuulemaansa todeksi, sillä se on niin uutta. Meidän siivoojamme eivät ole prostituoituja, he tulevat vain tekemään työtään”, Nikki kertoo ja jatkaa:
”Olen käynyt siivoamassa henkilökohtaisesti monen asiakkaan luona, sillä osa ihmisistä väitti etten uskaltaisi tehdä sitä.”
Naked Cleaning Companyn siivoojan täytyy olla siivousalan ammattilainen ja yli 25-vuotias – koolla tai ulkonäöllä ei ole kuitenkaan väliä.
”Pyöritämme bisnestä ja teemme rahaa eikä siinä ole mitään seksuaalista – kyseessä on eräänlainen ajattelutapa, jossa miehet ja naiset voivat arvostaa toistensa kehoja samalla, kun he kunnioittavat siivousyrityksemme tapaa toimia.”
Jaa uutinen Facebookissa, jos voisit ostaa tällaisen siivoojan kotiisi! :)
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Feissarimokat: Piian perse on levinnyt, ja uskovaisten kuppi mene nurin
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Lasten parhaat herkut tulevat pöntöstä
- Feissarimokat: Pekalla meni pride-kassista kuppi nurin – Saulilla on muut liput mielessä
- Feissarimokat: Anun sohvahan ei lähde ilmaiseksi
- Feissarimokat: Siru ei hahmota kaksivuotiaan konseptia
- Feissarimokat: Pinja on pihalla ja ”kyselee kaveri puolesta”
- Feissarimokat: Onko pallo pysynyt napakkana?
- Feissarimokat: Riikan lapsista ei tule tappajia, koska he eivät saaneet hampurilaisia
- Feissarimokat: isikiisselille saatiin kaveri!
- Feissarimokat: Vähän luovempi tapa ilmoittaa kuolemasta