Aasialaiset supermarketit keräävät ylistystä somessa – huomaatko upean yksityiskohdan?
Vietnamin ja Thaimaan supermarketit ovat ottaneet valtavan askeleen taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Kaupat ovat käärineet ruoan muovin sijasta banaaninlehtiin.
Kuten jo tiedät, muovi on yksi suurimmista maailmanlaajuisista ongelmista, sillä se päätyy mereen ja sitä kautta vahingoittaa kaloja ja eläimiä. Muovi myös hajoaa pienen pieniin osiin, joita kutsutaan mikromuoviksi. Mikromuovi sen sijaan päätyy lopulta elimistöömme, kun syömme kalaa Suomessa ja Euroopassa ylimääräisistä muovipusseista on alettu periä maksua ja esimerkiksi kaupan kassat eivät enää tarjoa pakastepusseja. Suomalaisilla ei valitettavasti ole mahdollisuutta päästä käsiksi banaaninlehtiin (ainakaan ekologisesti ajateltuna), mutta voimme varmasti keksiä korvaavan toimenpiteen!
Uusin trendi sai alkunsa Rimpingin supermarketissa, Chiangmaissa, Thaimaassa.
Julkaisu levisi nopeasti sosiaalisessa mediassa ja tämän jälkeen muutkin kaupat halusivat nostaa positiivista imagoaan pakkaamalla ruoat banaaninlehtiin. Paikallisen supermarketin omistajan mukaan kyseessä on vain testi, mutta sitä aiotaan laajentaa koko Thaimaaseen positiivisen vastaanoton vuoksi. Tämä on ehdottomasti oikea askel eteenpäin. Vietnam on tällä hetkellä neljänneksi eniten meriä roskaava maa, VN Express raportoi.
Myös maissista valmistetut biohajoavat pussit ovat kasvattaneet suosiotaan.
Etelä-Korea on kieltänyt kertakäyttöiset muovipussit ja pakkaukset. Tämä tarkoittaa sitä, että myös Eurooppalaisten on aika ottaa todellisia toimia ilmastonmuutosta ja saastuttamista vastaan. Taiwanissa muovipussit maksavat nyt ylimääräistä rahaa ja Singapore kampanjoi muovipusseja vastaan. Tilanne näyttää tällä hetkellä hyvältä ja meidän tulee vain jatkaa samaa rataa. Suurin muutos on kuitenkin tapahtunut Kiinassa, jossa ohuet muovipussit kiellettiin jo vuonna 2008. Päätöksen seurauksena muovipussien käyttö on laskenut huimat 66 prosenttia ja pitänyt yli 40 MILJARDIA muovipussia poissa meristä. On ilo lukea, että kaikki maat tuntuvat ottavan haasteen tosissaan vastaan. Jaa uutinen, jos tämä tieto sai sinut iloiseksi!Lähde: Ladbible.com
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Maailman passit laitettiin taas paremmuusjärjestykseen: Näin sijoittui Suomi
- Turistit saavat italialaiset raivon partaalle – tästä ruokatoiveesta saat vihat päällesi
- Tämä halpa niksi voi pelastaa pitkän automatkan – tarvitset vain pakastepussin
- Tämä voi tuoda laivamatkaan yllättävän lisälaskun – kymppi kilahtaa maksuun jo satamassa
- Tämä on Euroopan halvin rantakohde – kahvi maksaa vain 1,5 euroa
- Eläkeläinen törsäsi 21 000 euroa unelmalomaan – lapset jäävät puille paljaille
- Tämä paratiisisaari haastaa Espanjan ja Kreikan – lounas ja olut irtoavat parilla eurolla
- Varo: Tällainen tuliainen voi tarttua rantalomalta – pahimmillaan tunnet sen liikkuvan ihosi alla
- Tämä lomatrendi järkyttää – turistit maksavat päästäkseen paikkaan, jonne harva haluaisi joutua
- Suosikkilomasaarella vaanii ikävä yllätys – tuhannet myrkkytoukat voivat iskeä ilman kosketustakin
- Tämä paratiisisaari haastaa Espanjan ja Kreikan – lounas ja olut irtoavat parilla eurolla
- Eläkeläinen törsäsi 21 000 euroa unelmalomaan – lapset jäävät puille paljaille
- Varo: Tällainen tuliainen voi tarttua rantalomalta – pahimmillaan tunnet sen liikkuvan ihosi alla
- Tämä on Euroopan halvin rantakohde – kahvi maksaa vain 1,5 euroa
- Tämä voi tuoda laivamatkaan yllättävän lisälaskun – kymppi kilahtaa maksuun jo satamassa
- Tämä halpa niksi voi pelastaa pitkän automatkan – tarvitset vain pakastepussin