Feissarimokat: Kari kuvittelee ettei vanhuksilla ole nettiä – tätä voi kutsua ikärasismiksi

Tänä päivänä lähes jokaisella suomalaisella on tietokone ja internet-yhteys.
Muistatko vielä ajan, kun älypuhelimet ja tietokoneet olivat vain kaukainen haave? Tänä päivänä tuntuu todella kummalliselta ajatella aikaa, jolloin kaveria piti mennä ”hakemaan” ulos ja kaikki dokumentit toimitettiin fyysisesti tai postin välityksellä paikan päälle.
Netin kautta on helppo täyttää verokortti, tilata passi tai vaikkapa pizza ja hoitaa jopa shoppailu. Valitettavasti teknologian perässä pysyminen vaatii joskus hieman opettelua ja erityisesti vanhukset tuntuvat jäävän usein uusien palveluiden ja mahdollisuuksien ulkopuolelle.
Sen takia on mielestäni tärkeää että jälkikasvu pitää huolta siitä, että myös mummo ja pappa osaavat käyttää internetiä ja hoitaa sen välityksellä arkipäiväisiä asioita.
Maria oli halunnut hoitaa hammashoidon ajanvarauksen perinteisellä tavalla, mutta asiakaspalvelu oli ollut hänen mielestään todella huonoa.
Pia luki päivityksen ja kysyi, eikö Maria voisi varata aikaa netin kautta? Tässä vaiheessa Kari tuli mukaan keskusteluun ja tyrmäsi Pian ehdotuksen.
Mielestäni on kuitenkin hieman epäreilua olettaa jo valmiiksi ettei vanhuksilla ole nettiä…
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Feissarimokat: liukuvoide on ”munattomien turhake” – mies kertoo kuinka iso hänellä on
- Feissarimokat: Raimo yritti saada naiselta alapääkuvan – tätä sähköpostia lukiessa tekee mieli itkeä
- Feissarimokat: insuliinin kokeilu päättyy sairaalareissuun – ”kaveri pisti lääkkeitä muhun”
- Kun huono päivä koittaa niin katso nämä kuvat – et pety ja saat lohtua
- Feissarimokat: Hanna etsii tuhmia miehiä – saa lähes välittömästi tarjouksen
- Feissarimokat: suomalaispoika lähtee kirkon kesäleirille – katuu päätöstään heti
- Feissarimokat: Jenina listasi varoitusmerkit miehissä – ei jää paljoa jäljelle, jos kaikkia noudattaa
- 25 karmivaa kuvaa, jotka saavat kylmät väreet virtaamaan pitkin selkärankaa
- Kynsiä pureskelevilla ihmisillä on yhteinen tekijä — tapa voi olla myös erittäin vaarallinen
- Englannin pienin linna on myynnissä: upeat kuvat saavat suut loksahtamaan auki
- Feissarimokat: mies tuli luokseni ”touhuilemaan” ja otti vain sen, mitä hän kaipasi
- Pariskunta julkaisi kihlakuvan — kuvavassa oleva yksityiskohta sai heidät katumaan päätöstä
- Ruotsalaismies kunnosti vuoden 1988 asuntovaunun – Olin vaikuttunut katsoessani sisäpuolelle
- Kalastajat löysivät valtavan olion rannalta – kuvat kalasta leviävät netissä
- Feissarimokat: Suomalaismies otti puolisoaan kuvaavan tatuoinnin – ero tulikin jo parin päivän päästä
- Feissarimokat: mies haluaa valmistaa maalia käytetystä moottoriöljystä – kysyy vinkkejä
- Feissarimokat: näin lasket vedenkulutusta merkittävästi – ”Kaksi kertaa kuussa suihkuun”
- Feissarimokat: raivostunut mies avautuu ”akkojen pinneistä” – osuu naulan kantaan
- Feissarimokat: rahaa käteen 10e/h – haiskahtaa melko pimeältä duunilta
- Feissarimokat: kyniä ja rastoja myynnissä kovalla hinnalla – meinasi alkaa naurattamaan