Isä kävi salaa poikansa muistopaikalla 13 vuoden ajan – kaikki muuttui, kun rikkaat jättivät lapun

Isä suri poikansa kuolemaa salassa 13 vuoden ajan. Eräänä päivänä hän löysi muistopaikalta lapun, joka muutti kaiken.
Onnettomuuksien yhteydessä on tavallista että läheiset tuovat kukkia ja kynttilöitä tapahtumapaikalle.
Yksi tämänkaltainen muistopaikka sijaitsi Richmondissa, Kaliforniassa. Muistopaikka sijaitsi miljardien arvoisen energiajätti, Chevronin tontilla.

Muistopaikka oli ollut olemassa yli 10 vuoden ajan, ja siitä pidettiin jatkuvasti hyvää huolta. Kaikki tiesivät muistopaikasta, mutta kukaan ei tiennyt miksi se oli siinä tai kuka piti siitä huolta. Vuonna 2016 tehtiin kuitenkin päätös, jonka mukaan alueelle rakennettaisiin uutta infrastruktuuria.
Yritys ei halunnut poistaa muistopaikkaa, sillä sen päättäjät ymmärsivät että paikka merkitsi paljon jollekin. Siksi he jättivät muistopaikalle lapun ja pyysivät tuntematonta vierailijaa ilmiantamaan itsensä.
Tuntematon henkilö oli Ray Olson. Ray oli pitänyt tehnyt muistopaikan hänen pojalleen, joka kuoli auto-onnettomuudessa vuonna 2003.
Olson oli varma että yritys pakottaisi hänet siirtymään pois, jos se tietäisi että hän pitää huolta muistopaikasta. Siksi mies oli vieraillut siellä 13 vuoden ajan ainoastaan öisin. Hän tiesi että tämä päivä koittaisi – päivä, jolloin hänen olisi pakko poistaa tai siirtää muistopaikkaa.
Mutta Ray ei olisi koskaan osannut odottaa että Chevronin päättäjät toimisivat täysin päinvastaisesti – he halusivat rakentaa hänelle muistopaikan.
Yrityksen omistaja päätti rakennuttaa muistopaikalle virallisen muistomerkin ja penkin, johon asianomaiset voisivat istahtaa rauhassa.
– Me sanoimme ”tämä on sinun paikkasi, Ray. Sinun ei tarvitse enää tulla tänne öisin”, Chevronin johtaja, Joe Lorenz kertoo MSN -uutisille.
Yritys ansaitsee kunnianosoituksen toiminnastaan – olen varma että Ray ja kaikki läheiset ovat hyvin kiitollisia Joe Lorenzin eleestä.
Katso lisää oheiselta videolta ja jaa uutinen, jos yritys toimi mielestäsi oikeudenmukaisella tavalla.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Justiina vaatii häävierailta 200 euron lahjaa – haukkuu vieraita roskasakiksi
- Bileissä ollut nuori mies söi etanan – karmivat oireet alkoivat välittömästi ja vuosien ajan
- 21-vuotiaalla naisella on suloiset kasvot – miehet menevät sekaisin, kun he näkevät vartalon
- ”Lapissa ei ole mitään ihanaa” – Raija kertoo miksi
- ”Kakkatuki” on jokaisen eränkävijän unelma – 3 kuvaa joiden jälkeen olet myyty
- Tanja hakee kuumaa hoitsupukua – fb-kirppareilla on erikoista tavaraa myynnissä
- Miehet tajuavat tämän kuvan alle sekunnissa – naiset eivät ymmärrä mikä tässä on vialla
- 18 tavallista kuvaa, joissa olikin karmiva yksityiskohta – uskotko kummituksiin?
- Et ole taatusti nähnyt tällaisia autoja aikaisemmin – 25 todella eksoottista valokuvaa
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Suomalaisnainen saa erikoisen kaveripyynnön – keskustelu etenee häröksi