Iso peppuiset naiset ovat tutkimuksen mukaan keskivertoa terveempiä ja älykkäämpiä
Onko peppusi mielestä liian iso? Ei hätää, koska Oxfordin yliopiston tutkimuksen mukaan iso peppuiset naiset ovat keskivertoa terveempiä. Tutkimuksen mukaan etenkin iso peppuiset naiset ovat älykkäämpiä ja vastustuskykyisempiä kroonisille taudeille.
Naisilla joilla oli reisien ja pepun alueella enemmän rasvaa oli tutkimuksessa pienemmät kolesteroliarvot ja polttivat sokeria tehokkaammin. Tutkijat ovat pitkään yrittäneet osoittaa, että kaikki rasva ei muodostu tasaisesti elimistöön ja erityisesti vatsanseudulle kertynyt rasva on haitallisempaa kuin alemmas kertynyt rasva. Pepun seudulle kertynyt rasva myös suosii hormonia, joka säätelee painoa. Älykkyys on linkitetty rasvaan, joka kertyy pepun seudulle ja sisälsi omega-3-rasvahappoja, näillä on yhteys aivotoimintaan. Omega-3-rasvahappojen on todistettu kiihdyttävän aivotoimintaa ja ovat myös tärkeitä muistin kannalta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että leveämmän lantion omaavien naisten lapset olivat älykkäämpiä kuin hoikkien naisten. Hyvän kokoinen peppu on siis hyvä myös jälkipolville. Oxfordin yliopisto tutki noin 16 000 naista tutkimuksessa vuonna 2010. Selvityksessä tarkoituksena oli keskittyä eri rasvoihin vartalossa, eikä niinkään onko enemmän vai vähemmän rasvaa elimistössä terveellisempää. Nyt siis ei sen lisäksi, että isot peput miellyttävät monen silmää, niin iso peppuiset naiset ovat keskivertoa terveempiä, älykkäämpiä ja se on jälkipolville parempi. httpvh://www.youtube.com/watch?v=P85Pf0IDMog Lähde: Indy100.com & Nature.comLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Krapulattomat lomat valtaavat maailmaa – syy yllättää monet
- Haluatko matkustaa vastuullisemmin? 5 helppoa tapaa tehdä lomasta ympäristöystävällisempi
- 10 nerokasta vinkkiä, joilla voit saada paremman hotellihuoneen ilmaiseksi
- Hotellihuone, kiireetön ilta ja yksi tärkeä sääntö – Nämä 10 vinkkiä pelastavat lomaromantiikan
- Unohda ylikansoitetut turistirysät – Tässä ovat kesän 2026 salatut helmet Välimerellä
- Suomen parhaat kesäkaupungit vuonna 2026 – pääsikö kotikaupunkisi listalle?
- Matkailijat löysivät uuden suosikin Euroopasta – hinnat vain murto-osa Välimeren klassikoista
- Italiassa sijaitsee “seksisaari” – pariskunnat matkustavat sinne yhdestä syystä
- 4 kikkaa, joilla voit matkustaa lähes ilmaiseksi – näistä tuskin olet kuullut
- Skiplagging: Nerokas säästökikka vai suora tie lentoyhtiöiden mustalle listalle?