Katso mitä kaikkea vangit ovat salakuljettaneet vankilaan: näissä on käytetty mielikuvitusta
Vangit voivat keksiä todella luovia tapoja, joilla he onnistuvat salakuljettamaan esineitä ja tavaroita selliinsä.
En osaa kuvitella, millaista linnassa istuminen on – aika käy kuitenkin varmasti pitkäksi harmaiden betoniseinien sisäpuolella. Tästä syystä vangeilla on rutkasti aikaa keksiä tapoja, joilla he voisivat tehdä ajastaan edes hieman enemmän mieluisan.
Vankiloihin salakuljetetaan myös paljon teräaseita ja muita välineitä, joilla riitaantuneet vangit voivat vahingoittaa tai jopa tappaa toisensa. Siksi vanginvartijoiden on syytä olla tarkkana, jotta vangit eivät pääse riehumaan teräaseiden ja jopa itse valmistettujen pistoolien avulla.
Osa vangeista haluaa päästä käsiksi myös huumeisiin ja toiset tarvitsevat rahaa, jolla he voivat ostaa muilta vangeilta haluamiaan tuotteita sekä palveluita.
Voit katsoa oheisesta kuvakollaasista, mitä kaikkea vangit ovat aikojen saatossa yrittäneet salakuljettaa vankilaan.
#1 Neulan ja huumeiden salakuljetus
#2 Veitsi sandaalin sisällä
#3 Vankien valmistama pistooli
#4
#5 Itse valmistettu tuuletin
#6 Itse valmistettu tupakansytytin
#7 Itse valmistettu kynttilä
#8 Kirjan sisäpuolelle piilotettu kännykkä
#9 Itse valmistettu pistooli
#10 Erikoisista materiaaleista valmistettu shakkilauta ja pelinappulat
#11 Paperimassasta valmistettuja noppia
#12 Hälytin, jolla vangit voivat varoittaa yllätystarkastuksista
#13 Täysin toimiva grilli
#14 Pienistä osista valmistettu tatuointilaite
#15 Toimiva radio
#16 Jalkapallon sisältä löytyi muutama puhelin
#17 Hammastahnapaketin sisältä löytyi yllätys
#18 Puhelimia, rahaa, huumeita ja muuta mukavaa
#19 Veitsiä, puhelin ja ruoska
#20 Itse valmistettu käsiase
#21 Jalkajousi
#22 Ritsa, nyrkkirauta, sakset ja muuta mukavaa
Lähde: ebaumsworld.com
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- 27 ihmistä, jotka maastoutuivat ympäristöön paremmin kuin kameleontit
- Mies katosi 25 vuodeksi ja rakensi upean luolaston – lopputulos vetää sanattomaksi
- Tiesitkö, että Kim Jong-unilla on vaimo? Tässä kuvia hänestä
- Mies latoo muovipulloja päällekkäin puutarhaansa: lopputulos on todella nerokas
- Ovatko suomalaiset todella vieraantuneet näin paljon luonnosta?
- Sähköauton lataaminen parkkihallissa herätti tunteita – Suomalaiset pahoittivat mielensä
- Ahdistavia tarinoita Suomen joukkoliikenteessä: tämän vuoksi matkustan mielummin autolla
- Äiti osti pojalleen t-paidan – huomasi rivon yksityiskohdan vasta liian myöhään
- Remonttimies saapuu perheen kotiin – piilokamera paljasti pöyristyttävän huijauksen
- Palokunnan varoitus: älä koskaan tee puhelimelle tätä asiaa ennen nukkumista
- Mies osti kolme konttia ja muutti ne kesämökiksi – vilkaisin sisäpuolelle ja olin vaikuttunut
- Kuvat saksalaisen sukellusveneen sisältä aiheuttavat kylmiä väreitä: ei klaustrofobisille
- Lapset löytävät haudatun Ferrarin pihalta – näin vuosia vanha rikos ratkesi
- Mies eli vuoden ilman alkoholia: ennen ja jälkeen kuvassa suuri ero
- Nainen ostaa ammatikseen pahvilaatikoita: et usko mitä hän saa niistä aikaiseksi
- Nainen rikkoi korukaupan rannerenkaan: pyörtyi kirjaimellisesti kuullessaan mitä se maksaa
- Kaivosmiehet murtavat auki tylsän näköisen kiven: sisältä paljastuu silmiä häikäisevä yllätys
- Helin mielestä ruoan tilaaminen on noloa –”lähetti voi tuomita minut”
- Tällä naisella on niin kauniit jalat että ne kirjaimellisesti elättävät hänet – 15 kuvaa
- Remonttimies saapuu perheen kotiin – piilokamera paljasti pöyristyttävän huijauksen