Kuva-arvoitus: myrkyllisen käärmeen löytäminen on lähes mahdotonta

Suomen luonnossa esiintyy vain kahta käärmelajia: kyy- ja rantakäärmeitä – ja onneksi vain kyykäärme on myrkyllinen.
Ulkomailla kannattaa muistaa että risujen, lehtien ja kivenkolojen väleissä saattaa vaania huomattavasti vaarallisempia yksilöitä. Käärmeet eivät itsessään metsästä ihmisiä, mutta ne purevat lähinnä puolustaakseen itseään ja omaa reviiriään.
Jotkin käärmelajit ovat kehittäneet erilaisia varoitusmekanismeja, kuten esimerkiksi kalkkarokäärmeet jotka värisyttävät häntäänsä uhkaavassa tilanteessa. Yleensä käärmeet kuitenkin vain sihisevät, jos menet liian lähelle niitä.
Maastoutuminen
Osa käärmeistä on ilmiömäisiä maastoutujia ja tämä aiheuttaa useimmiten vaaratilanteen ihmiselle. Hyvin maastoutunut käärme luottaa täysin suojavärinsä tuomaan turvaan, jonka seurauksena voi käydä ikävästi jos ihminen astuu vahingossa matelijan päälle.
Tässä jutussa näet esimerkin äärimmäisen hyvin maastoutuvasta käärmelajista.
#1 Suurin osa näkee oheisessa kuvassa kasan ruskeita lehtiä. Kuvassa on kuitenkin käärme, jonka löytäminen voi olla äärimmäisen vaikeaa.
#2 Paljastamme käärmeen sijainnin jutun lopussa, mutta yritä löytää se ensin itse.
#3 Lehtien seassa piilottelee kuparipääkäärme. Kyseinen laji asuu vain Pohjois-Amerikassa, joten et tule törmäämään siihen muualla.
#4 Löydät käärmeen alla olevasta kuvasta. Eikö olekin pelottavaa, kuinka hyvin käärme pystyy piiloutumaan lehtien sekaan?
Onneksi Suomessa on vain yksi myrkyllinen käärmelaji! Jaa juttu, jos et pystynyt löytämään käärmettä ennen viimeistä kuvaa.
Lähde: izismile.com
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- ”Kakkatuki” on jokaisen eränkävijän unelma – 3 kuvaa joiden jälkeen olet myyty
- Tanja hakee kuumaa hoitsupukua – fb-kirppareilla on erikoista tavaraa myynnissä
- Miehet tajuavat tämän kuvan alle sekunnissa – naiset eivät ymmärrä mikä tässä on vialla
- 18 tavallista kuvaa, joissa olikin karmiva yksityiskohta – uskotko kummituksiin?
- Et ole taatusti nähnyt tällaisia autoja aikaisemmin – 25 todella eksoottista valokuvaa
- Inkan mielestö pyykkejä ei saa jättää kuivaushuoneeseen niin että ne kuivuvat
- Aleksi tarvitsee apua autonsa kanssa – ei halua ottaa vastaan apua
- Kia lipsauttaa luottamuksellista tietoa – tämän seurauksena ystävä saa kenkään
- Näillä ihmisillä on niin kaunis käsiala, etten voinut muuta kuin hymyillä – 28 kuvaa
- Tuntematon nainen vastaa aviomiehen puhelimeen: vihainen vaimo nolaa itsensä pahasti
- Testaa näkösi: värinäkösi on täydellinen, jos löydät kaikki näihin näihin kuviin piilotetut sanat
- Maria yritti myydä vitriinin – ostaja saapui paikalle, alkoi riisuuntua ja istahti sohvalle
- Putkimiehet näkevät kaikenlaista – tässä 15 parasta ja pahinta palaa
- Mia halusi saada selville pettääkö mies hänen kaveriaan – todisteet ovat aika selvät
- Suomalaispoika kertoo joutuneensa näyttämään myyjälle ”kassit”
- Maarit myy käytetyt saappaat 100 eurolla: kova hinta keräsi kritiikkiä
- Henna ymmärsi kilohinnan väärin – tässä kiusallinen esimerkki
- Petri haluaa palkata siivoojan – tarjoaa naurettavan pientä palkkaa ja etsii vain naisia
- Nainen halusi Lumikki ja Tuhkimo -tatuoinnit – julkaisi kuvat varoittaakseen muita
- Anna myy pelikonsolia 1000 eurolla: melko kallis hinta käytetystä tuotteesta