Matkalaukun pakkaaminen on monelle tuttua puuhaa, mutta ennen seuraavaa reissua teippirulla saattaa olla yllättävän hyödyllinen matkavaruste.

Erikoiselta kuulostavassa niksissä matkalaukun pyörien ympärille kääritään teippiä. Tarkoituksena ei ole korjata hajonnutta laukkua, vaan pitää sen pyörät puhtaampina matkan aikana.

Lentokentillä, rautatieasemilla, hotellien käytävillä ja kaupunkien kaduilla laukun pyöriin tarttuu helposti pölyä, hiekkaa, rasvaa ja pieniä kiviä. Teippi muodostaa pyörän pinnalle väliaikaisen suojakerroksen, johon osa liasta tarttuu. Matkan päätteeksi teippi vain irrotetaan likoineen.

Niksistä voi olla toinenkin hyöty. Teippikerros saattaa hieman vaimentaa kovien muovipyörien kolinaa karkealla alustalla. Mistään pysyvästä ratkaisusta ei kuitenkaan ole kyse, sillä teippi kuluu käytössä.

Älä teippaa näitä kohtia

Teippirullaan ei kuitenkaan kannata tarttua liian innokkaasti.

Ennen teippaamista pyöristä poistetaan lika, hiekka ja hiukset, minkä jälkeen niiden annetaan kuivua. Kestävää teippiä kierretään vain yksi tai kaksi kerrosta pyörän maata vasten kulkevan pinnan ympärille.

Pyörien sivut, akselit, laakerit ja muut liikkuvat osat pitää jättää vapaiksi. Väärään paikkaan osuva teippi voi nimittäin tehdä juuri päinvastoin kuin oli tarkoitus ja vaikeuttaa pyörien liikkumista.

Teippauksen jälkeen laukulla kannattaakin tehdä pieni koeajo ja varmistaa, että kaikki pyörät pyörivät ja kääntyvät normaalisti.

Kaikki teipit eivät sovi tarkoitukseen

Myös teippirullan valinnalla on väliä. Kestävä kangas- tai ilmastointiteippi kestää kosteutta ja kulutusta tavallista maalarinteippiä paremmin. Silikoniteipin etuna puolestaan on, että siitä voi jäädä vähemmän liimajälkiä.

Maalarinteippi saattaa hajota nopeasti kostealla tai epätasaisella alustalla, kun taas ohut eristysteippi voi siirtyä kuumuudessa pois paikaltaan.

Teippikikka ei silti tee matkalaukusta panssarivaunua. Se ei estä pyörää vaurioitumasta reunakiveen osuessa eikä pelasta akselia vääntymiseltä. Pyöriin tarttuneet kivet, hiukset ja muu lika kannattaa myös poistaa jokaisen matkan jälkeen.

Teippiä ei myöskään kannata jättää paikoilleen seuraavaa lomaa odottamaan. Se on tarkoitettu väliaikaiseksi suojaksi, ja pitkään kiinni ollut teippi voi jättää pyöriin liimajälkiä.

Kun matka on siis ohi, teipit irti ja roskiin. Pienellä niksillä voi päästä hieman vähemmällä pyörien puhdistamisella – ja parhaassa tapauksessa myös matkalaukun tuttu kolina vaimenee edes hetkeksi.

Lähde: Verkkouutiset

LUE MYÖS: