Mies ajoi ankanpoikasten yli ruohonleikkurilla – vuodeksi vankilaan
Kuva: Fotolia

Floridalainen mies sai myös oikeudelta kiellon pitää lemmikkejä.
Floridalainen puutarhuri viettää vuoden elämästään telkien takana, kun oikeus totesi hänet syylliseksi eläinrääkkäykseen yhdeksään kertaan – sekä eri tapaukseen liittyvään kotiväkivalta syytteeseen. Jokainen kerta vastaa yhtä kuollutta ankanpoikasta, joiden yli mies ajoi päältäajettavalla ruohonleikkuirlla. Poliisiraportin mukaan 24-vuotias mies oli sanonut ankanpoikasten olleen vain hänen tiellään ja hän jatkoi ruohon leikkaamista. Silminnäkijä, jonka järkyttynyt 7-vuotias poika oli myös näkemässä tilanteen, kertoi kuitenkin miehen siirtyneen reitiltään ja nauraneen ajaessaan poikasten yli ja nauroi myös peruuttaessaan niiden ylitse. Newserin mukaan poikasten emo ja neljä 11 poikasesta selvisivät takaisin lampeen, mutta kaksi poikasista hukkui. ”Olisivat vain nakanneet avaimet pois. Ei ole mitään perusteita sille, mitä hän teki”, silminnäkijä kommentoi. Mies myönsi syyllisyytensä myös kotiväkivalta syytteeseen, mikä oli tapahtunut noiin kuukautta ennen eläinrääkkäystä. Mies sai oikeudelta myös kiellon pitää lemmikkejä eikä hän saa asua sellaisen ihmisen kanssa, kenellä on lemmikkejä. Lähde: NewserLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa