Mies kävelee maailman syvimmän järven päällä – näky on henkeäsalpaavaa katsottavaa
Artem osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan!
Baikaljärvi on Venäjällä sijaitseva maailman syvin järvi. Järven syvin kohta on 1642 metriä! Bajkal on pinta-alaltaan Aasian toiseksi suurin järvi, mutta tilavuudeltaan se on maailman suurin makean veden järvi. Bajkaljärvi sisältääkin yli 1/5 kaikesta maailman sulasta makeasta vedestä.
Bajkaljärvi on ainutlaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi ollut Unescon maailmanperintöluettelossa vuodesta 1996.

Järvi jäätyi kristallin kirkkaaksi ennen lumisadetta.
Venäjältä kotoisin oleva Artem päätti lähteä kuvaamaan tavattoman kaunista näkyä, joka oli suorastaan epätodellinen. Hän pystyi näkemään selvästi pohjan ja siellä uiskentelevia kaloja – jään paksuus oli 15 senttimetriä, vaikka videota katsoessa se saattaakin vaikuttaa todella ohuelta.
”Näin kirjaimellisesti koko järven pohjan ja siellä elävät kalat, kivet jne… Kaikki tämä tuntui aivan kuin olisin ollut keskellä satumaata. Tiesin että jäällä liikkuminen on turvallista, sillä sen paksuus oli 15 senttimetriä”, Artem kertoo.
Katso Artemin kuvaama video alta:
Aivan uskomattoman kaunista!
Jaa artikkeli, jos uskot että ystäväsi haluaisivat nähdä Artemin kuvaaman videon.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa