Hollannissa sattui välikohtaus, josta kuvattu video leviää tällä hetkellä sosiaalisessa mediassa. Poliisin täytyi lopulta turvautua väkivaltaan, kun kiinniotettu tyttö ei suostunut olemaan aloillaan ja yritti rimpuilla irti otteesta.

Poliisi oli ottanut tytön kiinni, joka ei mielestään ollut tehnyt mitään väärää (emme tiedä miksi kiinniotto tapahtui). Tytöllä oli LiveLeak-sivuston mukaan kiire bussiin ja hän ei tämän vuoksi olisi ehtinyt jäädä selvittelemään tapausta virkamiehen kanssa.

Kaveri kuvasi ja huuteli poliisille

Samaan aikaan, kun tyttö vastusti virkavaltaa, hänen ystävänsä kuvasi vieressä ja käski poliisia lopettamaan… En tiedä, mikä saa ihmiset uskomaan että riehuminen ja kuvaaminen parantaisi tilannetta ja poliisi päästäisi heidät lähtemään?

Oli miten oli – poliisin oli lopulta turvauduttava kovempiin otteisiin, jotta nopeasti eskaloitunut tilanne oltaisiin saatu takaisin hallintaan. Niinpä hän löi tyttöä pampulla ja iski myös videokuvaa ottaneet henkilön päälle.

Poliisin toiminta on kerännyt positiivisia ja negatiivisia reaktioita

Nyt video jakaa mielipiteitä siitä, olisiko poliisin tarvinnut käyttää väkivaltaa vai ei. Mielestäni tässä tilanteessa ei jäänyt enää muita vaihtoehtoja, sillä poliisilla ei tuntunut olevan minkäänlaista hallintaa koko tilanteessa.

Voit katsoa videon alapuolelta.

Mitä mieltä olet poliisin toiminnasta? Jaa uutinen ja katso mitä ystäväsi sanovat.