Ruumiskaapista kuului hassua ääntä: vartija valahti kalpeaksi avattuaan luukun
Kännissä sattuu uskomattomia tilanteita – näin hurjaa juttua en ole kuitenkaan kuullut koskaan aikaisemmin.
Puolan Wroclawin ulkopuolelta kotoisin oleva Kamil Pole oli illan aikana nauttinut liikaa vodkaa, jonka vuoksi hänen sydämensä petti. Mies todettiin kuolleeksi, mutta surullinen tarina ei päättynyt vielä tähän.
Kamil oli poistunut baarista huonovointisena ja kaatunut hetken kuluttua maahan. Paikalle hälytettiin ambulanssi ja miestä yritettiin elvyttää, mutta hän ei selvinnyt.
25-vuotiasta mies vietiin sairaalan ruumishuoneelle, jossa hänet laitettiin kylmiöön. Saman päivän aikana tapahtui kuitenkin jotain uskomatonta…
Ruumishuoneen kaapista alkoi kuulua kolinaa ja vartija avasi luukun peloissaan. Hän huomasi Polen alastomana – mies pyysi ensimmäisenä vilttiä, sillä häntä paleli.
Vartija ei ollut uskoa näkemäänsä todeksi, niinpä hän soitti poliisille. Samaan aikaan lääkärit saapuivat ruumishuoneelle ja tutkivat miehen läpikotaisin.
Kamil Pole ei kuitenkaan mennyt kotiin lepäämään, sillä hän päätti lähteä baariin oluelle – ei sitä sentää joka päivä herätä kuolleista! Baarimikko on varmasti ollut ymmällään, kun ”kuollut” mies on astunut kapakkaan ja tilannut yhden keppanan.
Tällä puolalaismiehellä oli enkeli matkassa – toivottavasti hän otti tapahtuneesta opikseen!
Jaa tarina ystävillesi, joiden kanssa käyt silloin tällöin ”parilla.” :D
Lähde: Speisa.com
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa
- Haluatko matkustaa halvemmalla? Nämä 5 vinkkiä voivat säästää pitkän pennin
- Hotelli haluaa tietää sinusta yllättävän paljon – todellinen syy jää usein pimentoon
- Yksi asia unohtuu monelta – 7 vinkkiä vauvan ensimmäiseen lentomatkaan
- Älä koskaan pukeudu tähän vaatteeseen lennolla – voi olla todella vaarallinen
- Tässä ovat maailman parhaat passit – arvaatko kuinka korkealla Suomi on?
- Käytätkö lennolla tätä? Siinä tapauksessa lentoemännät eivät voi sietää sinua
- Näin lentoemännät kostavat salaa rasittaville matkustajille – tätä et halua kokea