Suomalaiset vastasivat Trumpin haravointia koskevaan kommenttiin – meinasin kuolla nauruun (30 kuvaa)
Trump sai muutama päivä sitten koko maailman nauramaan (erityisesti Suomen), kun hän sanoi että Suomessa kansalaiset haravoivat metsiä estääkseen maastopaloja.
Kaliforniassa riehuneet maastopalot ovat tuhonneet tuhansien ihmisten koteja, yrityksiä ja infrakstruktuuria. Donald Trump otti maastopaloihin kantaa, kun hän kertoi keskustelustaan Sauli Niinistön kanssa. Toimittajat olivat kysyneet Trumpilta mitä maastopalojen estämiseksi voitaisiin tehdä. Trumpin vastaus oli, että Yhdysvalloissa tulisi huolehtia metsien aluskasvillisuudesta, IS kirjoittaa. ”Minä olin Suomen presidentin kanssa ja hän sanoi, ”Olemme erilaisia – olemme metsäkansa”. Niinistö puhui metsäkansasta ja he viettävät runsaasti aikaa haravoiden ja siivoten ja erilaisia asioita tehden. Heillä ei ole ollut ongelmia, Trump totesi. Ihmiset hämmentyivät luonnollisesti Trumpin kommentista, sillä haravointi ei kuulu suomalaisten metsänhoitoon.
IS haastatteli Niinistöä
IS:n mukaan Niinistö sanoi kertoneensa Trumpille suomalaisesta metsäpalojen valvontajärjestelmästä ja -verkosta. – Haravoinnista ei sen sijaan ollut puhetta, Niinistö kertoi IS:lle ja nauroi. Suomalaiset vastasivat Trumpin kommenttiin Twitterissä. Ja ainakaan minä en voinut pidätellä naurua näitä kuvia katsoessa:#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
#13
#14
#15
#16
#17
#18
#19
#20
#21
#22
#23
#24
#25
#26
#27
#28
#29
#30
Hienoa että Trump muisti Suomea haastattelussa – olemme olleet tällä viikolla koko maailman kuumin puheenaihe.
Jaa kuvat Facebookissa, jos nauroit!
Kuvat: Twitter.com
LUE MYÖS:
- Matkaoppaat paljastavat: Tästä maasta tulevat hankalimmat turistit
- Teneriffalla paisuu vakava ongelma – lomasi voi olla vaarassa
- Suomalaisten suosikkisaarella muhii ikävä yllätys turisteille – lomailijan maksu voi jopa tuplaantua
- Valititko lennosta somessa? Huijari voi iskeä heti – näin ovela temppu toimii
- Suomen suosituin matkailumaakunta selvisi – yksi alue jättää muut kauas taakseen
- Matkalaukkuun kannattaa sujauttaa yksi tavallinen paperi – syy voi yllättää lentomatkustajan
- Perheen unelmaloma sai valtavan lisälaskun – näin voi käydä myös sinulle
- Suosittu lomajärvi katoamassa turistien silmien edessä – vettä enää 29 senttiä
- Luteet iskivät suosittuun lomakaupunkiin – johti rajuun päätökseen
- Brittitoimittaja matkusti Suomeen unelmalomalle – tajusi pian mokanneensa pahasti