Tällaista tuhoa huumeet tekevät vain muutamassa kuukaudessa: äiti julkaisi kuvia pojasta
Huumeiden kouriin joutuminen on asia, jota ei toivoisi edes pahimmalle vihamiehelle.
Yhdysvaltain osavaltiosta Missourista kotoisin olevan äidin hätähuuto on levinnyt sosiaalisessa mediassa. Tracy kertoo pojastaan Codysta, joka on jäänyt koukkuun huumeisiin. Huumeet ovat vaikuttaneet kriittisesti pojan ulkonäköön, terveyteen ja tulevaisuuteen.
Tracy halusi samalla painottaa sitä, että Codyn kaltainen addiktio on Yhdysvalloissa karmivan yleistä. Heroiini on voimakas opioidi, joka aiheuttaa käyttäjälle voimakasta riippuvuutta.
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan, joka 21 miljoonaa amerikkalaista kärsii ”ainakin yhdestä addiktiosta”, mutta heistä vain yksi kymmenestä saa hoitoa. Tutkimuksessa kävi ilmi myös se, että Yhdysvalloissa on 2,1 miljoonaa opioidikäyttäjää ja puolet heistä ovat säännöllisiä heroiinikäyttäjiä.
Tässä kuva Codysta, joka otettiin 7 kuukautta sitten:

Yli 700,000 Yhdysvaltojen kansalaista on kuollut yliannostukseen vuosien 1999-2017 välisenä aikana. Huume- ja alkoholiriippuvuus ovat raskas taakka myös Yhdysvaltojen taloudelle: niiden aiheuttamat kulut ovat vuosittain noin 600 miljardia dollaria.
Riippuvuuskeskuksen mukaan joka viides masennuksesta tai ahdistuksesta kärsivä amerikkalainen käyttää huumeita
Opioidien yliannostus tappaa Yhdysvalloissa noin 130 ihmistä päivässä. Vuodesta 2017 tähän päivään on siis menetetty 15 000 ihmishenkeä pelkän heroiinin yliannostuksen johdosta.
Toivottavasti Tracyn avunhuuto kantautuu oikeisiin korviin ja hänen poikansa saa tarvitsemaansa apua. Muussa tapauksessa Cody joutuu luultavasti osaksi traagista tilastoa.
Alla hetki sitten Codysta otettu kuva. Muutos tapahtui vain 7 kuukaudessa.

Jaa uutinen Facebookissa, jotta ihmiset näkisivät millaista tuhoa huumeet aiheuttavat käyttäjälle ja lähipiirille.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa