Tutkijat löysivät satoja vuosia vanhan päiväkirjan – lue mitä siihen oltiin kirjattu

Oletko koskaan koulussa ollessasi keskittynyt johonkin aivan muuhun kuin itse opetukseen?
13-vuotias Richard Beale ei keskittynyt tunneillaan – tapauksessa ei sinänsä ole mitään erikoista paitsi se että Richardin piirrokset ovat peräisin vuodelta 1784. Museum of English Rural Life löysi matematiikan vihon, johon Richard oli piirtänyt matemaattisia kaavoja sekä suloisia piirrustuksia.
Matematiikan vihko löytyi 42 päiväkirjan yhteydessä, joista kaikki kuuluivat Bealen perheelle. Tapauksesta otettu ja huvittunut museon henkilökunta jakoi kuvat Twitterissä, jonka jälkeen kuvat levisivät ympäriinsä. Vihkossa oli kuitenkin yksi piirrustus joka kiinnitti erityisesti ihmisten huomion… Poika oli piirtänyt kanan, jolla oli housut – tapaus kuulostaa huvittavalta, mutta jopa Harry Potterin luoma kirjailija, JK Rowling, kommentoi ja vihjaili kirjoittavansa seuraavan novellinsa ”kanasta, joka seikkailee housujen kanssa.”
”Tapaukseen on helppo samaistua ja mukautua, kun näet 13-vuotiaan pojan 1700-luvulta, joka tekee aivan samanlaisia piirroksia kuin lapset tänä päivänä”, Museon ohjelmasta vastaava johtaja, Adam Koszary, kertoi The Guardian -uutisille.
Löydät kuvat alapuolelta!
#1
#2
#3
#4
#5
#6
#7
#8
#9
#10
#11
#12
Mitäköhän Richardin päässä liikkui, kun hän piirsi nämä kuvat? Jaa uutinen, jos löytö oli mielestäsi mielenkiintoinen!
Lähde: reading.ac.uk
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Mies ei pitänyt tyttöystävälleen tehtyä lupausta – heräsi aamulla ja järkyttyi
- Toimistomurto tallentui videolle: Työntekijä ei meinannut uskoa näkemäänsä
- Feissarimokat: nainen arvostelee ystävänsä päivityksiä – ”sun päivitykset on huonoja”
- Feissarimokat: suomalaisnainen pitää kädessään ”suloista vaskitsaa”
- Tämä buddhalainen munkki on huhujen mukaan 163-vuotias – hätkähdyttäviä kuvia
- Feissarimokat: hukatuiden tavaroiden metsästystä: vieraan naisen asu aviomiehen kotona
- Feissarimokat: mitä tehdä, kun kakkoshätä iskee julkisella paikalla? Lue kiusalliset tarinat
- Feissarimokat: Sirpa tarkkailee ihmisiä ostoskeskuksissa – ”70% ovat ylilihavia”
- Pariskunta lavasti kosinnan ravintolassa – tekivät sen saadakseen ilmaisen jälkiruoan
- Näin valmistat täydellistä perunamuusia 10 minuutissa – kaksi helppoa vaihetta