Ylimielinen poliisi pysäyttää Lamborghini-kuljettajan – katuu päätöstään välittömästi
Poliisit saavat jatkuvasti kritiikkiä Yhdysvalloissa ja tätä videota katsoessa ei tarvitse ihmetellä miksi.
Dubaista Yhdysvaltoihin matkustanut mies ajoi liikennesääntöjen mukaan, kunnes poliisi pysäytti hänet ja alkoi esittämään erikoisia vaatimuksia. Mies ei kuitenkaan väittänyt vastaan, vaan hän yritti vastata poliisin kysymyksiin parhaansa mukaan ja antaa samalla tarvittavat dokumentit.
Poliisi ei halunnut ymmärtää tai ei vain ymmärtänyt mistä oli kyse
”En ole koskaan yrittänyt houkutella poliiseja luokseni, jotta saisin videoilleni katselukertoja. Kunnioitan poliiseja ja hymyilen aina, mutta tällä kertaa tapasin Donald Rummer -nimisen poliisin Oregonissa ja minun täytyy sanoa, että hän oli kaikista ylimielisin, hyökkäävin ja ilkein poliisi, jonka olen koskaan tavannut”, Lamborghinin kuljettaja kertoo ja jatkaa:
”Auto oltiin rekisteröity Dubaissa, josta olen kotoisin. Lamborghini oltiin kuljetettu vain väliaikaisesti Yhdysvaltoihin lyhyttä lomaa varten. Aivan kuin kanadalainen kuljettaja olisi Yhdysvalloissa Kanadan kilpien kanssa, todella yksinkertaista. Ajoin nopeusrajoitusten mukaisesti ja noudatin liikennesääntöjä, mutta tällä poliisilla ei tuntunut olevan mitään hajua kansainvälisestä liikennelaista.”
Tosissaan videota katsoessa tuntuu todella siltä, että poliisilla on jotain tätä miestä vastaan. Ehkä hän on kateellinen siististä autosta tai sitten vain ennakkoluuloinen miehen taustojen vuoksi. Joka tapauksessa poliisi sai ansaitsemansa opetuksen, kun mies toimitti hänelle jokaisen dokumentin ja paperin ilman minkäänlaisia ongelmia. Tämän jälkeen poliisille tuli ”toinen keikka” ja hän lähti nolostuneena tiehensä.
Voit katsoa auton kojelautakameralle tallentuneen videon alapuolelta:
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Känniääliöt, kiljuvat lapset, vessassa ramppaajat – tässä ovat lentokoneen ärsyttävimmät tyypit
- Siivooja paljastaa: 6 yllättävää asiaa, joihin et halua koskea hotellihuoneessa
- Lennätkö lapsen kanssa? Älä koskaan tee tätä mokaa koneessa
- Tällä nerokkaalla keinolla vältät jet lagin seuraavalla lennollasi
- Älä koskaan pakkaa näitä 5 asiaa mukaan lentokoneeseen – voivat pilata reissun
- Lentoemäntä paljastaa: Tämä on lentokoneen likaisin paikka – voi jopa sairastuttaa
- Tallinnan parhaat ravintolat 2026: Opas suosikkikohteisiin
- Budjettimatkailijan unelma: Euroopan 10 halvinta kaupunkikohdetta
- Lentoemäntä paljastaa: Jos teet tämän asian, voit päästä ykkösluokkaan ilmaiseksi
- Älä koskaan sano näitä 10 asiaa lentoemännälle – siitä ei hyvää seuraa