Tutkimus paljastaa: Rintaliivit tekevätkin rinnoista riippuvammat

Ranskalaistutkimuksen mukaan naiset käyttävät valheellisin perustein rintaliivejä.
Naisille on pitkään kerrottu, että hyvät rintaliivit voivat auttaa tukemaan rintaa, lievittävät selkäkipua ja estävät rintoja riippumasta. Uusi, 15-vuotinen ranskalaistutkimus kuitenkin paljastaa päinvastaista: rintaliivit eivät juuri auta selkäkipujen vähentämisessä ja ajan kanssa ne voivat saada rinnat roikkumaan entistä enemmän. Tutkijan mukaan rintaliivit ovat valheellinen välttämättömyys. ”Lääketieteellisesti, fyysisesti, anatomisesti – rinnat eivät hyödyh mitään siitä, että painovoima estetään niiltä. Päinvastoin, ne muuttuvat roikkuvimmiksi rintaliiveillä”, kertoo tutkija, professori Jean-Denis Rouillon ranskalaisesta yliopistosta. Rouillon tiimeineen käytti vuosia 330 naisen rintojen muutosten mittaamiseen. Tutkimuksessa saatujen tulosten mukaan rinnat kiinteytyivät ja tukivat itseään enemmän, jos rintaliivejä ei käytetty. Tutkijat selittävät tätä sillä, että rintaliivit rajoittavat tukevan rintakudoksen kasvua ja saavat rinnat ”nuutumaan” nopeammin. Tutkimuksessa kävi ilmi, että naiset, jotka luopuivat kokonaan rintaliivien käytöstä, kokivat 7 mm nousun nänneissään joka vuosi, kun eivät käyttäneet rintaliivejä. Tutkijat huomasivat myös, että rintaliivittömien naisten rinnat kehittyivät kiinteimmiksi ja osa tutkimukseen osallistuneista kertoi rintaliivittömyyden lieventäneen selkäkipuja. Rouillon sanoo kuitenkin, että tutkimustulokset eivät tarkoita sitä, että kaikkien naisten pitäisi heittää rintaliivinsä menemään. ”Olisi vaarallista neuvoa kaikkia naisia lopettamaan rintaliivien käyttö, sillä tutkimuksessa mukana olleet naiset eivät olleet edustava otos koko populaatiosta”, tutkija kertoo. Vaikka hänen ensimmäiset tulokset vahvistavat hypoteesin rintaliivien valheellisesta tarpeesta, Rouillonin mukaan naiset, jotka ovat käyttäneet kauan aikaa rintaliivejä, eivät hyötyisi, jos lopettaisivat niiden käytön nyt. Lähde: Counsel & HealLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kaikki kokeneet lentomatkustajat luottavat tähän omituiseen kikkaan – syy on nerokas
- Älä maksa liikaa lomasta: 8 vinkkiä, jotka jokaisen matkailijan pitäisi tietää
- Moni matkailija ei usko tätä todeksi: 4 paikkaa maailmalla, joissa julkinen seksi on laillista
- Tässä ovat maailman vaarallisimmat maat yksin matkustaville – mukana suosittuja lomakohteita
- Tekoäly voi säästää matkailijalta satoja euroja – moni ei tiedä tätä
- Tässä ovat turvallisimmat maat yksinmatkustaville – Suomi pääsi listalle!
- Matkailijat pakkaavat nyt mukaan tyhjän pullon – syy on yksinkertaisen nerokas
- TikTokissa leviää lentokonekikka: näin matkustajat yrittävät saada lisää jalkatilaa ilmaiseksi
- Z-sukupolven uusi somevillitys valtasi lentokentät – muut matkailijat raivoissaan
- Maailmankuulu matkailuopas nosti Suomen maailman kuumimpien matkakohteiden joukkoon – tässä syy
- Moni matkailija ei usko tätä todeksi: 4 paikkaa maailmalla, joissa julkinen seksi on laillista
- Tässä ovat maailman vaarallisimmat maat yksin matkustaville – mukana suosittuja lomakohteita
- Kaikki kokeneet lentomatkustajat luottavat tähän omituiseen kikkaan – syy on nerokas
- Älä maksa liikaa lomasta: 8 vinkkiä, jotka jokaisen matkailijan pitäisi tietää