Tutkijat: Täysmaito kytköksissä alhaisempaan painoon

Terveelliset maitotuotevalinnat käyvät entistä monimutkaisemmiksi.
Rasvaisen maidon juominen saa lihavammaksi? Ehkei sittenkään. Uusi tutkimuks ehdottaa, että täysmaito on itse asiassa kytköksissä alhaisempaan painoon. Ruotsalaisasiantuntijat saivat 12 vuoden aikana tekemänsä tutkimuksen myötä selville, että keski-ikäiset miehet, jotka käyttivät täysmaitoa, kermaa ja voita, omasivat alhaisemman riskin liikalihavuuteen kuin he, jotka välttelivät rasvaisia tuotteita. Myös eurooppalainen arvio 16 tutkimuksesta sai samankaltaisen tuloksen; useimmat arvioiduista tutkimuksista osoittivat, että paljon rasvaa sisältäviä tuotteita käyttäneillä oli alhaisempi riski liikalihavuuteen. Sen lisäksi yksi viime vuonna julkaistu tutkimus toi ilmi, että vähärasvaista maitoa juoneet lapset painoivat enemmän. ”Koko ajan tulee julki enemmän ja enemmän dataa, joka ehdottaa täysmaitotuotteiden kulutuksen olevan yhteydessä alhaisempaan kehon rasvamäärään”, yhdysvaltalaisen kansallisen maitoneuvoston jäsen kommentoi. Syy tähän voi olla se, että täysmaitotuotteiden käyttämisen jälkeen tuntee olonsa kylläiseksi nopeammin, mikä voi johtaa syömään vähemmän. Maitoneuvoston jäsenen mukaan ilmiö voi olla kytköksissä myös maidon rasvassa oleviin bioaktiiviseen aineisiin, jotka voivat auttaa rasvan polttamisessa. Täysmaitotuotteisiin ei kannata tarttua kuitenkaan välittömästi. Täysmaidon tyydyttyneet rasvat voivat tehostaa sydäntautien riskiä, joka on etenkin korkean kolesterolin omaavilla erityinen huolenaihe. ”Täys-, vähärasvaisen ja rasvattoman maidon välillä valitseminen on enimmäkseen henkilökohtainen valinta, joka perustuu ruokavalioon, käyttöön ja mieltymykseen”, huomauttaa Greatist, jonka sivuilta löytyvä taulukko voi auttaa sopivan maidon valitsemisessa. Lähde: NewserLUE MYÖS:
- Yksi yksityiskohta tekee hotellihuoneista niin siistin näköisiä – niksi kannattaa kopioida kotiin
- Lentäjän kaksi nerokasta pakkausvinkkiä: Ota nämä kaksi asiaa jokaiselle matkalle
- Tämä on lentokoneen likaisin paikka – lentoemäntä ei suostu koskemaan siihen
- Eläkeläinen palasi lomalta – kotona odotti yli 16 000 euron järkytys
- Ryanairin outo varoitus hämmentää matkustajia – ”Me pidämme ne”
- Ota lentokoneeseen mukaan tennispallo – syy yllättää
- Tämä teko lentokoneessa voi tulla todella kalliiksi – pahimmillaan edessä on matkustuskielto
- Tämä jalkine voi tuoda reissulla jättisakon – voi tulla kalliiksi laittaa nämä lomalla jalkaan
- Halpalentoyhtiön uusi maksu suututtaa – nyt tämäkin muuttuu maksulliseksi
- Suomalaisten suosikkisaarella paha ongelma – lomailijoita uhkaa haiseva katastrofi
- Eläkeläinen palasi lomalta – kotona odotti yli 16 000 euron järkytys
- Tämä teko lentokoneessa voi tulla todella kalliiksi – pahimmillaan edessä on matkustuskielto
- Ota lentokoneeseen mukaan tennispallo – syy yllättää
- Tämä on lentokoneen likaisin paikka – lentoemäntä ei suostu koskemaan siihen
- Ryanairin outo varoitus hämmentää matkustajia – ”Me pidämme ne”